Keikalle Ikaalinen Spa & Resortille?
Hei!
Kiitos mielenkiinnostasi Ikaalinen Spa & Resortia kohtaan.
Meillä järjestetään tapahtumia laidasta laitaan koko vuoden ympäri ja tapahtumiemme keskipisteessä ovat yleensä esiintyjät! Saman viikon aikana Resortillamme voi esiintyjä kansainvälinen artisti, kaikkien rakastama iskelmäkuninkaallinen, tai nouseva trubaduuri.
Pidämme myös uusien tapahtumien ja konseptien kehittämisestä, joten mikäli sinulla on mielessä meille sopiva idea, tämä on myös sinulle oikea lomake.
Saamme runsaasti yhteydenottoja, ja pääsääntöisesti järjestämme keikkamme ja tapahtumamme yhteistyökumppanimme kautta. Mikäli sinulla olisi kiinnostusta tulla keikalle Resortillemme, tai edustat esiintyjää, sinulla on idea tapahtumasta tai yhteistyöstä hyppää alla olevaan lomakkeeseen!
🌿 Täytäthän tämän lomakkeen mahdollisimman tarkasti
🌿 Lähetäthän pyyntösi hyvissä ajoin
🌿 Saamme paljon yhteydenottoja ja pyrimme vastaamaan jokaiseen. Mikäli et kuule meistä, emme tällä kertaa tarttuneet ehdotukseen. Mutta pidämme kuitenkin yhteystietosi tallessa myöhempää yhteydenottoa varten.
Menoehtoisin terveisin
Ikaalinen Spa & Resortin tapahtumaporukka
// Briefly in English: Thank you for interest towards us! We organize events all year around, so jump into this form! Please fill as accurately as possible and send your request way ahead a time. We get a lot of contacts and try to answer to each one. If you don't hear from us, we didn't take up the proposal this time. However, we will keep your contact information for future contact.
BR // Ikaalinen Spa & Resort Event Team