Kysely joukkoliikenteen käytöstä
Imatran kaupunki edistää määrätietoisesti ja suunnitelmallisesti kestävää liikkumista. Koronan vuoksi joukkoliikenteen käyttäjämäärät ovat laskeneet, kun koronaa edeltävällä ajalla matkustajamäärät olivat monta vuotta olleet kasvussa. Imatran kaupunki on käynnistänyt hankkeen, jonka tavoitteena on kannustaa etenkin lapsia, nuoria ja iäkkäitä takaisin joukkoliikenteen käyttöön. Hanke on saanut Traficomin valtionavustusta.
Tällä kyselyllä selvitetään joukkoliikenteen nykytilannetta Imatralla. Kyselyn tuloksia hyödynnetään joukkoliikenteen kehittämistoimenpiteiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Vastaamiseen menee noin 10 minuuttia. Kysely on auki 22.9.2021 saakka.