Hei perusopetuksen parissa työskentelevä!
Pitkäjänteinen ja suunnitelmallinen liikennekasvatus kaikilla vuosiluokilla tukee merkittävästi lasten ja nuorten turvallisen liikkumisen taitoja. Kartoitamme kyselyllä, miten perusopetuksen parissa työskentelevät näkevät liikennekasvatuksen toteutumisen kouluympäristössä.
Toivomme mahdollisimman laajasti vastauksia eri puolilta Suomea sekä eri ikäisiä oppilaita ja eri oppiaineita opettavilta opettajilta, koulujen hallinnossa työskenteleviltä sekä koulujen johdolta. Näin saamme mahdollisimman laajan tilannekuvan liikennekasvatustyön kehittämisen tueksi.
Kyselyn tuloksia voidaan hyödyntää tieteellisissä julkaisuissa sekä Liikenneturvan tiedotteissa ja muissa julkaisuissa. Kyselyyn vastataan nimettömästi ja vastaukset raportoidaan niin, että yksittäistä vastaajaa ei ole mahdollista tunnistaa. Kyselyssä ei käsitellä henkilötietoja.
Vastattuasi kyselyyn sinulla on mahdollisuus osallistua Liikenneturvan tavarapalkintojen arvontaan. Arvontaan varten kerättyjä henkilötietoja ei yhdistetä kyselyvastauksiin.
Vastausaika on 21.10.-11.12.2022.
Kyselyyn vastaaminen vie n. 5-10 minuuttia.
Kiitos ajastasi!