Tehtäisiinkö Suomesta maailman luovin paikka tehdä töitä?
Teknologialle ja teollisuudelle rakennettu Suomi ei pärjää kilpailussa enää tehokkuutta optimoimalla. Tehokkuuspuheen, kustannuskurin, prosessien ja Excel-taulukoiden viitoittama tie on kuljettu loppuun. Mahdollisuus erottua ja luoda kestävää kasvua syntyy uudenlaisesta kulttuurista. Sellaisesta, joka synnyttää uusia ideoita, uusia ratkaisuja ja uusia tapoja yhdistää osaamista.
Tarvitsemme Suomeen luovemman työelämän. Emme juhlapuheisiin emmekä PowerPoint-kalvoille, vaan toimistojen käytäville, tehdassalien lattioille ja palvelupisteiden tiskeille. Liian monet organisaatiot eivät tunnista luovuuden arvoa eivätkä kehitä sitä johdonmukaisesti.
Luovuus on tehtävä näkyväksi. Se on nostettava keskeiseksi osaksi johtamista, yrityskulttuuria ja liiketoiminnan kehittämistä. Luovuudesta tulee tehdä tavoite, ei sivutuote. Kun luovuuden edellytykset ovat kunnossa, syntyy rohkeutta kokeilla, kykyä uudistua ja valmiutta innovoida.
Ensimmäinen askel tällä matkalla on luovuuden edellytysten ymmärtäminen. Olemme rakentaneet tämän kyselyn, jonka tehtävänä on kartoittaa, hyödynnetäänkö Suomessa luovuuden todellinen potentiaali. Onko suomalaisissa organisaatioissa tilaa ajattelulle, kokeilulle ja uskallukselle vai jäävätkö hyvät ideat rakenteiden, kiireen ja varovaisuuden alle.
Haemme vastauksia kaikenkokoisista työyhteisöistä eri toimialoilta ympäri Suomen. Sinulta vastaajana toivomme rehellistä ja omakohtaista mielipidettä siitä, miten omalla työpaikallasi luovuuteen liittyvät edellytykset toteutuvat. Vastaa kyselyyn siis omasta näkökulmastasi, omaan työhösi peilaten. Kyselyyn vastaaminen kestää 5–10 minuuttia ja on anonyymiä. Kysely on auki 22.3. asti.
Kyselyn tuloksista koostetaan raportti, joka tunnistaa luovuuden keskeiset vahvuudet ja pullonkaulat sekä esittää selkeät suositukset niiden kehittämiseksi suomalaisessa työelämässä.
Suomi voi olla maailman luovin paikka tehdä töitä. Maa, joka valitsee varovaisuuden sijaan rohkeuden ja leikkaamisen sijaan innovaatioiden synnyttämisen ja kasvun. On aika haastaa oma ajattelu ja tekeminen. Mitä nopeammin sen teemme, sen parempi.
Kiitos, kun olet mukana. Ryhdytään hommiin!
Kyselyn toteuttaa Marketing Finland
www.marketingfinland.fi
lisätiedot: info@luovempisuomi.fi