Kyselyn tietosuojalauseke löytyy täältä.

Maaottelumarssi 2026

Suomen Reserviupseeriliitto haastoi vuoden 2021 toukokuussa Reserviläisliiton leikkimieliseen marssikilpailuun vuoden 1941 maaottelumarssin hengessä.


Tänä vuonna marssitaan jo kuudetta kertaa koko syyskuun ajan eli 1.30.9.2026. Hyväksyttyyn Maaottelumarssi-suoritukseen vaaditaan yhtäjaksoisesti suoritettu 10 kilometrin marssi kävellen tai juosten yhden vuorokauden (klo 00-24) aikana. 


Kun olet suorittanut vähintään 10 kilometrin marssin, voit kirjata tuloksesi tälle sähköiselle lomakkeelle. Jokaisesta suorituksesta tehdään oma ilmoituksensa lomakkeelle.


Kaikki osallistujat, jotka ovat suorittaneet vähintään 10 kilometrin marssin ja kirjanneet suorituksensa lomakkeelle, osallistuvat myös Varustelekan lahjakorttien ja RES- ja RUL-tuotepalkintojen arvontaan.


Tämän vuoden Maaottelumarssin teemana on vuoden 1941 Suomi-Ruotsi-maaottelumarssi, josta tulee kuluneeksi 85 vuotta. Suomessa tapahtuma sai valtavan suosion: siihen osallistui yli 1,5 miljoonaa suomalaista, ja osallistumista pidettiin jopa kansalaisvelvollisuutena. 

Halutessasi voit tilata itsellesi teeman mukaisen Maaottelumarssi 2026 -velcromerkin hintaan 10€/kpl. Kaikki myydyistä merkeistä saadut tuotot ohjataan lyhentämättömänä UkrainApu ry:n hyväntekeväisyystyöhön.


Lisätietoja tapahtumasta löydät liittojen verkkosivuilta.

RES: https://www.reservilaisliitto....

RUL: https://www.rul.fi/maaotteluma... 


****


Landskampsmarschen 2026


Finlands Reservofficersförbund utmanade i maj 2021 Reservistförbundet till en vänskaplig marschtävling i samma anda som landskampsmarschen 1941.


I Landskampsmarschens anda marscherar vi alltså återigen under hela september, dvs. 1-30.9.2026. För en godkänd prestation i krävs att man har genomfört en oavbruten marsch på 10 kilometer gående eller springande. Man kan göra hur många marschprestationer man vill - till och med varje dag i september! När du har genomfört en minst 10 kilometer lång marsch, kan du anteckna ditt resultat på den här elektroniska blanketten. Varje prestation registreras separat på blanketten.


Alla deltagare som har genomfört en minst 10 kilometer lång marsch och antecknat sin prestation på blanketten deltar också i utlottningen av presentkort till Varusteleka samt Reservistförbundets och Finlands Reservofficersförbunds produktpriser. 


Årets tema är 85 år sedan den första landskampsmarschen mellan Finland och Sverige. 


Om du vill kan du beställa velcro-märket för Landskampsmarschen 2026 med tema till priset 10 €/st. Alla intäkter från försäljningen av märkena går oavkortat till UkrainApu ry:s välgörenhetsarbete.


Mer information:

RES: https://www.reservilaisliitto....

RUL: https://www.rul.fi/maaotteluma...

Etunimi:

Förnamn:

Sukunimi:

Efternamn:

Sähköpostiosoite:

E-postadress:

Liitto, johon ensisijaisesti kuulut:

Förbundet som du i första hand tillhör:

Maanpuolustusorganisaatio tai muu, johon kuulut:

Reserviläispiiri, johon kuulut:

Reservistdistrikt du tillhör:

Reserviupseeripiiri, johon kuulut:

Reservofficersdistrikt du tillhör:

Etelä-Hämeen Reserviläispiirin reserviläisyhdistys, johon kuulut:

Etelä-Hämeen Reserviupseeripiirin yhdistys, johon kuulut:

Etelä-Karjalan Reserviläispiirin reserviläisyhdistys, johon kuulut:

Etelä-Karjalan Reserviupseeripiirin reserviläisyhdistys, johon kuulut:

Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirin reserviläisyhdistys, johon kuulut:

Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiirin yhdistys, johon kuulut:

Helsingin Seudun Reserviläispiirin reserviläisyhdistys, johon kuulut:

Helsingin Reserviupseeripiirin yhdistys, johon kuulut:

Kainuun Reserviläispiirin reserviläisyhdistys, johon kuulut:

Kainuun Reserviupseeripiirin yhdistys, johon kuulut:

Keski-Pohjanmaan Reserviläispiirin reserviläisyhdistys, johon kuulut:

Keski-Pohjanmaan Reserviupseeripiirin yhdistys, johon kuulut:

Keski-Suomen Reserviläispiirin reserviläisyhdistys, johon kuulut:

Keski-Suomen Reserviupseeripiirin yhdistys, johon kuulut:

Kymenlaakson Reserviläispiirin reserviläisyhdistys, johon kuulut:

Kymenlaakson Reserviupseeripiirin yhdistys, johon kuulut:

Lapin Reserviläispiirin reserviläisyhdistys, johon kuulut:

Lapin Reserviupseeripiirin yhdistys, johon kuulut:

Pirkanmaan Reserviläispiirin reserviläisyhdistys, johon kuulut:

Pirkanmaan Reserviupseeripiirin yhdistys, johon kuulut:

Opiskelijain Reserviupseeripiirin yhdistys, johon kuulut:

Pohjois-Karjalan Reserviläispiirin reserviläisyhdistys, johon kuulut:

Pohjois-Karjalan Reserviupseeripiirin yhdistys, johon kuulut:

Pohjois-Pohjanmaan Reserviläispiirin reserviläisyhdistys, johon kuulut:

Pohjois-Pohjanmaan Reserviupseeripiirin yhdistys, johon kuulut:

Pohjois-Savon Reserviläispiirin reserviläisyhdistys, johon kuulut:

Pohjois-Savon Reserviupseeripiirin yhdistys, johon kuulut:

Päijät-Hämeen Reserviläispiirin reserviläisyhdistys, johon kuulut:

Päijät-Hämeen Reserviupseeripiirin yhdistys, johon kuulut:

Satakunnan Reserviläispiirin reserviläisyhdistys, johon kuulut:

Satakunnan Reserviupseeripiirin yhdistys, johon kuulut:

Suur-Savon Reserviläispiirin reserviläisyhdistys, johon kuulut:

Suur-Savon Reserviupseeripiirin yhdistys, johon kuulut:

Uudenmaan Reserviläispiirin reserviläisyhdistys, johon kuulut:

Uudenmaan Reserviupseeripiirin yhdistys, johon kuulut:

Varsinais-Suomen Reserviläispiirin reserviläisyhdistys, johon kuulut:

Vaasan Reserviupseeripiirin yhdistys, johon kuulut:

Varsinais-Suomen Reserviupseeripiirin yhdistys, johon kuulut:

Suoritetut kilometrit kyseisenä päivänä (vain numeroita)

Antal marscherade kilometrar på den aktuella dagen (endast siffror):

Tietosuojalausekkeen hyväksyminen

Godkännande av dataskyddsbeskrivningen (Obs! Dataskyddsbeskrivningen finns endast på finska.)

0%