Opintosetelihakemus, lukuvuosi 2024-25
Opetushallitus on myöntänyt Lahden kansanopiston säätiölle opintoseteliavustuksen, jota voidaan käyttää opiskelijoiden opintomaksujen alentamiseen vapaan sivistystyön vapaatavoitteisessa eli tutkintoon johtamattomassa koulutuksessa.
Avustusta on päätetty jakaa ensisijaisesti Vapaan akatemian
Tiedekoulutuksen, Taidekoulutuksen ja Teatterikoulutuksen opiskelijoille. Myönnettävä avustus on 500 €/opiskelija.
Kuka voi hakea avustusta?
Opetushallitus edellyttää, että opintoseteliavustuksen saaja täyttää vähintään yhden seuraavista kriteereistä:
* hakijalla ei ole perusopetuksen jälkeistä koulutusta
* hakija kokee oppimisvaikeuksia
* hakija on maahanmuuttaja
* hakija on Vapaaseen akatemiaan hakeutuessaan eläkkeellä
* hakija on Vapaaseen akatemiaan hakeutuessaan työtön
Avustuksen hakijan tulee myös perustella taloudellisen tuen tarpeensa.
Aikataulu
Tee opintosetelihakemuksesi samalla kun teet hakemuksesi opiskelijaksi tai viimeistään hakuajan päättymiseen mennessä (Teatterikoulutuksessa 29.5., Taide- ja Tiedekoulutuksessa 4.8.). Avustuspäätöksestä saat tiedon opiskelijavalinnan yhteydessä.