Viestintäkysely seuroille
Voimisteluliitossa on käynnistynyt hanke Voimistelijat takaisin seuratoimintaan.
Korona on vaikuttanut merkittävästi seurojen jäsenmääriin. Moni voimistelua harrastanut on jättäytynyt pois koronan takia voimisteluharrastuksesta. Hankkeen tavoitteena on elvyttää voimistelutoimintaa pandemiaa edeltävälle tasolle avustamalla seuroja jäsenhankinnassa.
Uutta hanketta luotsaa vuoden alussa Voimisteluliiton viestintäkoordinaattorina aloittanut Ann-Marie Lairolahti. Innolla lähdemme hankkeen pariin ja kehittämään seurojen viestintää vielä parempaan suuntaan, mutta tämän saavuttamiseksi tarvitsemme SINUN tukeasi. Kannathan kortesi kekoon vastaamalla kyselyyn ja autat näin meitä tuottamaan seuroille tarpeellisia palveluja ja koulutuksia.
Tämän kyselyn tarkoituksena on kerätä Suomen Voimisteluliiton jäsenseurojen kokemuksia viestinnästä ja markkinoinnista, sekä niihin liittyvistä tarpeista. Vastaukset käsitellään luottamuksellisesti ja tuloksista koostetaan yhteenveto, jota käytetään suunnitellessa hankkeen toimenpiteitä.
Sana on vapaa ja toivomme, että tuot äänesi kuuluville. Vastaathan 06.03.2022 mennessä.