Seuratoiminta tarjoaa monenlaisia tehtäviä ja vastuurooleja. Ratsastusseurojen toimintaa ja arkea pyöritetään arvokkaiden vapaaehtoisten voimin. Vuoden seuratoimija on ratsastusseurassa toimiva henkilö, joka todella ansaitsee julkisen kiitoksen. Hän voi olla esimerkiksi henkilö, joka jaksaa ideoida, kehittää ja kannustaa. Tai vaikka kanttiinin luottotyyppi, joka on pyöräyttänyt mokkapalat tapahtumasta toiseen tai henkilö, joka on kuin seuran ”sielu”, joka saa asiat tapahtumaan ja ihmiset viihtymään. Entäpä se somettaja tai nettisivujen päivittäjä? Vuoden seuratoimija toimii tai on toiminut aktiivisesti seuran eri tehtävissä. Tunnustus myönnetään tekijälle, joka omalla toiminnallaan ja esimerkillään innostaa muita mukaan seuratoiminnan pariin. Mikään tehtävä ei ole liian pieni ja pienikin panos on merkittävä yhteisen hyvän eteen. Kerro meille perusteluineen, kuka mielestäsi pitäisi valita vuoden seuratoimijaksi.
Mainitse kentässä ehdokkaan etu- ja sukunimi, jäsenseura, alue sekä perustelut.