Haku Biisijalostamoon 2022

Täytä alla olevat tiedot ja lähetä hakemus viimeistään pe 31.8.2022. 


Hakuohjeet

Biisijalostamo 2022 järjestetään loka-marraskuussa. Mukaan voi hakea ikään ja genreen katsomatta säveltäjänä, sanoittajana, toplinerina tai tuottajana. Valmiina työryhmänä ei voi hakea.


Valitse työnäytteeksi yksi biisi, jonka koet kuvaavan parhaiten sinua tekijänä. Se saa olla joko julkaistu tai julkaisematon.


Työnäytteen tulee olla helposti käytettävän ja toimivan linkin takana ja saatavilla syyskuun loppuun saakka.


Et voi hakea tänä vuonna, jos olet osallistunut Biisijalostamoon vuonna 2021.


Biisijalostamo on Musiikintekijöiden jäsenille. Hae jäsenyyttä.



Etunimi

Sukunimi

Puhelinnumero

Sähköposti

Haen Biisijalostamoon 

Työnäyte

Tällä biisillä haet mukaan Biisijalostamoon. Valitse työnäytteeksi tuore (mieluiten enintään 2 vuotta vanha) biisi, jonka koet kuvaavan sinua tekijänä parhaiten. Se saa olla joko julkaistu tai julkaisematon. Työnäyte ei ole Biisijalostamossa työstettävä biisi. 


Työnäyte tulee olla helposti käytettävän linkin takana. Varmistathan ennen lähetystä, että linkki toimii ja että se on käytettävissä ainakin syyskuun loppuun saakka. Ethän lisää alla olevaan linkille tarkoitettuun kohtaan muuta tekstiä. 

Linkki työnäytteeseen (esim. SoundCloud, Dropbox, Google Drive, Spotify).

Osuutesi työnäytteessä 
Valitse eniten rooliasi kuvaava. Voit valita useamman vaihtoehdon.

Kerro työnäytteenä olevan biisin syntyprosessista. Jos se tehtiin tiimissä, kerro hieman tiimityöstä. Max 600 merkkiä.

Mikä on vahvuutesi co-writing-tilanteessa?​ Max 600 merkkiä.

Kerro lyhyesti, minkä tyyppisiä projekteja olet tehnyt viime vuosina. Max 600 merkkiä.

Kiitos hakemuksestasi!

PS. Tämä järjestelmä ei lähetä automaattiviestiä. Hakemuksesi on silti tullut perille.