Kliinisten testien tuoteryhmävastaava – TYÖHAKEMUS

Tarjolla on monipuolinen ja itsenäinen tehtävä, joka käsittää kliinisten testien ja muiden menetelmien kehitysprojektien koko kaaren. Työtehtävät ulottuvat tuoteideoiden ja asiakastarpeen arvioinnista aina valmiiden menetelmien saattamiseen ammattilaisten käyttöön. 

Tuoteryhmävastaavan työ sisältää tuotekehitysprojektien suunnittelua ja toteutusta: asiantuntijatiimin kokoamista, materiaalien tuottamista, kääntämistä ja muokkausta, normiaineistojen keruuta ja tilastoanalyyseja. Tehtäviin kuuluu myös testimenetelmien esittelyä sekä käyttäjien neuvontaa ja kouluttamista. Tässä kaikessa tukena on Hogrefen asiantuntijajoukko Suomessa ja ulkomailla sekä muut yhteistyökumppanimme. 

Tehtävässä menestymistä tukee kokemus tutkimus- tai kehitysprojekteista ja asiakas-/potilastyöstä esimerkiksi kliinisessä psykologiassa tai neuropsykologiassa. Lisäksi työ edellyttää hyvää yhteistyökykyä eri alojen ammattilaisten kanssa. Erinomainen suomen ja hyvä englannin kielen taito ovat välttämättömiä, koska suurin osa projekteistamme liittyy kansainvälisten testimenetelmien sovittamiseen suomalaiseen ympäristöön. Lisäksi tarvitaan oma-aloitteisuutta, tarkkuutta, joustavuutta, asiakaslähtöisyyttä sekä halua tarttua asioihin ja viedä ne pitkäjänteisesti loppuun saakka. 

Hogrefe Psykologien Kustannus Oy on kehittänyt korkealaatuisia työvälineitä suomalaisille psykologeille jo lähes 60 vuoden ajan.  Olemme osa eurooppalaista Hogrefe-konsernia; toimialallamme tunnettu ja luotettu toimija. Toimistomme sijaitsee Helsingin Kaisaniemessä. Lisää tietoja nettisivuiltamme www.hogrefe.fi

Hae tehtävää viimeistään 25.9.2023 

Lisätietoja tehtävästä antaa toimitusjohtaja Pekka Lahti-Nuuttila.

pekka.lahti-nuuttila(at)hogrefe.fi. 

Mikäli haluat lisätietoja puhelimitse, voit ehdottaa sähköpostitse paria sinulle sopivaa soittoajankohtaa.

1. Etunimi

2. Sukunimi

3. Sähköpostiosoite

4. Puhelinnumero

5. Miksi haen tätä tehtävää

Työkokemus

Kuvaa alle työkokemuksesi. Ei ole välttämätöntä, että kokemusta on kaikilta alueilta. Kuvaile erityisesti millaisia työtehtäviä, kuinka paljon ja miltä ajalta sitä on kertynyt.

6. Työkokemus projektityöstä

7. Työkokemus kliinisestä asiakas-/potilastyöstä

8. Työkokemus hallinnollisista töistä

9. Työkokemus tieteellisestä tutkimuksesta ja psykometriikasta

10. Viimeisin tai nykyinen työtehtäväni

Kesto vuosina

Työnimike ja tärkeimmät vastuut

11. Viimeisintä tai nykyistä edeltävä työtehtäväni

Kesto vuosina

Työnimike ja tärkeimmät vastuut

12. Muu työkokemus

1 = Ei kokemusta, 2 = Perusteet, 3 = Sujuva

13. Tilasto-ohjelmistojen hallinta

Ei kokemusta Sujuva
1
2
3
Spss *
Spss *
Ei kokemusta
Sujuva
R*
R*
Ei kokemusta
Sujuva
MATLAB *
MATLAB *
Ei kokemusta
Sujuva

Tilasto-ohjelmistojen hallinta

14. Työaika

Mikäli haet osa-aikaiseen työsuhteeseen, niin kerro lyhyesti millaiseen.

0 = Ei lainkaan, 1 = Auttava, 2 = Hyvä, 3 = Erinomainen, 4 = Äidinkieli

15. Kielitaito

Ei lainkaan Äidinkieli
0
1
2
3
4
Suomi*
Suomi*
Ei lainkaan
Äidinkieli
Englanti*
Englanti*
Ei lainkaan
Äidinkieli
Saksa*
Saksa*
Ei lainkaan
Äidinkieli
Ruotsi*
Ruotsi*
Ei lainkaan
Äidinkieli
Ranska*
Ranska*
Ei lainkaan
Äidinkieli
Espanja*
Espanja*
Ei lainkaan
Äidinkieli
Italia*
Italia*
Ei lainkaan
Äidinkieli
Portugali*
Portugali*
Ei lainkaan
Äidinkieli

Kielitaito

16. Harrastukset

17. Palkkatoive

18. Jos haluat, kerro jotain lisää.

Liitä tähän ainakin CV:si.

Voit liittää myös vapaamuotoisen hakemuksesi.

Voit liittää useita tiedostoja.

1/1