Joukkuevoimistelun valmennus-toimintaan hakeminen
Suomen Voimisteluliiton joukkuevoimistelun valmennustoiminnan tavoitteena on kehittää ja ylläpitää suomalaista valmennusjärjestelmää, joka luo edellytykset kansainväliseen menestykseen. Valmennusjärjestelmän yhtenä osana on valmennusrinkitoiminta.
Suomen Voimisteluliitto järjestää kansallisia ja alueellisia valmennusrinkejä eri urheiluopistoilla. Valmennusrinkitoiminnalla halutaan tarjota joukkueille apua ja huippuvalmentajien neuvoja sekä tukea valmentajia ja voimistelijoita pitkäjänteiseen ja tulokselliseen työhön koko maan laajuudelta kaikissa ikäluokissa ja sarjoissa.
Tuntisisältöinä leireille on mm. tuomaritunnit, vaikeusosat, vartalotekniikka, tanssi, fysiikka, luennot. Lisäksi leirien välissä valmentajille järjestetään erilaisia koulutustilaisuuksia etäyhteyden välityksellä.
Hae vain valmennusrinkeihin, joiden toimintaan joukkueesi on valmis sitoutumaan. Vahvistettuasi rinkipaikan joukkueesi/seurasi on taloudellisesti sitoutunut kaikkiin valmennusringin leireihin leirikauden 2022-2023 aikana. (Eli huomioittehan sekä syksyn että kevään leirien ajankohdat ja huolehditte perheiden olevan tietoisia niistä ja sitoutuneita toimintaan.)
Hakulomake on avoinna 23.5.-22.6.2022 klo 20. Rinkivalinnat julkaistaan viimeistään 8.7.2022 ja osallistuminen valmennustoimintaan tulee vahvistaa 17.7.2022 mennessä. (Huomioittehan rinkipaikkojen vahvistamisen aikataulun valmentajien / yhteyshenkilöiden lomien suhteen.)
Valmennusrinkien toiminta alue-, kilpa- ja harrasterinkien osalta tapahtuu leirien kautta syksystä seuraavan vuoden kevääseen, sisältäen 2 leiriä ja mahdollisen leirikauden ulkopuolisen toiminnan. Osallistuminen valmennustoimintaan merkitsee taloudellista sitoutumista valmennusringin kaikkiin leireihin osallistumiseen.
Leirihinnat kaudella 2022-2023 ovat 1 vrk 128€ (sis. opistotasoinen majoitus, päivällinen, iltapala, aamiainen ja lounas) ja Oulun päiväleirit 50€ (sis. lounas).
HUOM! Joukkue hakee ensisijaisesti sen ikäsarjan leirille, missä kilpailee syksyllä 2022.