Tervetuloa kumppanuusvanhempien ennakkovalmennuksen!
Valmennuksessa käydään läpi mahtava määrä tietoa, jota jokainen lapsiperheellistymisen tielle lähtevä ja kumppanuusvanhemmuutta harkitseva tai suunnitteleva tarvitsee. Valmennus on suunnattu kaikille kumppanuusvanhemmuudesta kiinnostuneille sukupuoleen ja seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta
Ennakkovalmennuksessa osallistujat saavat luotettavaa tietoa ja ohjeita liittyen lapsiperheellistymistapoihin, perhelainsäädäntöön ja -etuuksiin, perhedynamiikkaan, vähemmistöstressiin sekä lapsen etuun ja oikeuksiin. Valmennus antaa tuleville vanhemmille valmiuksia ristiriitojen ratkaisemiseen ja lapsen edun pitämiseen perheen päätöksenteon keskiössä. Mikä tärkeintä osallistujat pääsevät myös verkostoitumaan ja jakamaan ajatuksia muiden kumppanuusvanhemmuutta suunnittelevien kanssa ja kuulevat kumppanuusperheiden oikeita kokemuksia.
Kurssille otetaan yhteensä 20 osallistujaa. Kurssi pidetään suomeksi. Osallistujat voivat halutessaan käyttää myös esim. englantia ja pyrimme yhdessä siihen, että kaikki tulevat ymmärretyiksi. Kurssilla ei kuitenkaan ole tulkkausta.
Kurssi on maksuton. Kouluttajina toimivat Kumppanuusvanhemmaksi-hankkeen työntekijät Hanna Ruohonen ja Kaisa Niittynen. Viimeisellä kurssikerralla mukana on myös kokemuskouluttajia.
Syksyn 2023 ennakkovalmennus järjestetään verkossa Zoom-videoyhteysalustalla viiden keskiviikkoillan kurssina 25.10.2023 alkaen.
Kurssiajat
ke 25.10.klo 18-21, Johdanto ja tutustuminen
ke 1.11. klo 18-21, Minä kumppanuusvanhempana ja lapsen näkökulma
ke 8.11. klo 18-21, Miten lapsia tehdään, vanhempien väliset sopimuksest ja laki
ke 15.11. klo 18-21 Vanhempien väliset suhteet ja perhearki
ke 22.11. klo 18-21, Arjen kokemuksia perhe-elämästä ja palveluista
Valmennukseen kuuluu myös henkilö/perhekohtainen ohjauskäynti perhevalmentaja Kaisa Niittysen kanssa.
HUOM!
Ilmoittautumiset ovat sitovia. Muistathan ilmoittaa, jos ette pääsekään osallistumaan valmennukseen. Peruutukset voi ilmoittaa sähköpostitse: hanna.ruohonen@sateenkaariperheet.fi. Vahvistus kurssille osallistumisesta tulee 3 viikon kuluessa ilmoittautumisesta. Ei siis aihetta huoleen, vaikka postia ei tule heti. Tarkemmat kurssitiedot lähetetään ilmoittautuneille huhtikuun alussa.
Kurssi toteutetaan Kansan Sivistysön liiton KSL ry:n ja Stean tuella. Seuraava ennakkovalmennus järjestetään keväällä 2024.
Lomakkeen vastaukset tulevat ainostaan kurssin vetäjien tietoon.
Tietosuojaselosteeseemme (GDPR) voit tutustua täällä>>
Kurssilla noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita, joihin voit tutustua täällä>>