Arvoisa valmistuva!
LUT-yliopisto kerää tällä kyselyllä ylemmän korkeakoulututkinnon valmistumisvaiheessa olevilta opiskelijoiltaan palautetta opiskeluun, opintojen sisältöön ja työllistymiseen liittyvistä asioista.
Valmistuvien opiskelijoiden antama palaute on ensiarvoisen tärkeää tutkintojen sisällön ja yliopiston toimintojen kehittämisen kannalta, joten pyydämme sinua varaamaan aikaa noin 20 minuuttia ja vastaamaan tähän kyselyyn.
Kysely toteutetaan yhteistyössä Tekniikan akateemiset TEKin ja muiden tekniikan alan koulutusta antavien yliopistojen kanssa. Kyselyn tuloksia hyödynnetään laajasti esimerkiksi vastavalmistuneiden työllistymisen ja palkkatason seuraamisessa sekä tekniikan alan yliopistokoulutuksen kehittämisessä.
Kysely on anonyymi. Lisäksi kaikkia saatuja vastauksia käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti, eikä julkaistavasta materiaalista voi tunnistaa yksittäistä vastaajaa.
Vastanneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan yhteensä 6 kpl S-ryhmän 100 €:n lahjakortteja. Arvontaan osallistutaan erillisellä lomakkeella. Arvonnat suoritetaan elokuussa 2023 (3 kpl) ja tammikuussa 2024 (3 kpl).
Mikäli sinulla on kysyttävää tai kommentteja kyselylomakkeeseen liittyen, voit ottaa yhteyttä Arttu Piriin (arttu.piri@tek.fi).
Kiitokset yhteistyöstäsi!
Tietosuojaseloste