Haku SASKin Lähettiläskoulutukseen!

Vuoden ensimmäinen Lähettiläskoulutus järjestetään verkkokoulutuksena 6.2.-13.2. hyödyntäen Microsoft Teams sekä Howspace alustoja. Koulutus pitää sisällään webinaareja, verkostoitumista muiden SASK-lähettiläiden kanssa sekä itseopisekelumateriaalista. Ohjeita koulutukseen saa lähempänä koulutusta. Käytettävyys koulutusalustoilla on paras tietokoneella.


Voit hakea mukaan koulutukseen, vaikka oletkin jo SASK-Lähettiläs. Koulutukseen valitaan uusien koulutettavien lisäksi aina myös vanhoja konkareita jakamaan kokemuksia toiminnasta ja tutustumaan uusiin ihmisiin!

Lähettiläskoulutusviikonlopun aikana pureudutaan  SASKin toimintaan kehittyvissä maissa niin alustusten, keskustelun kuin työpajojen kautta. Koulutetuilla kunnon työn lähettiläillä on uutta itsevarmuutta toimia solidaarisuustyön äänitorvina omissa verkostoissaan ja vaikka tapahtumissa. Heistä tulee SASKin vapaaehtoisia, ja he pääsevät itse vaikuttamaan toiminnan sisältöön ja laajuuteen. Koulutusta edeltää ennakkotehtävä, joka puretaan yhdessä koulutuksen aikana.


Haku on auki 12.1.-27.1. ja valinnoista ilmoitetaan kaikille hakijoille 31.1. mennessä.

Etu- ja sukunimi 

Syntymävuosi

Kotiosoite 

Postinumero 

Paikkakunta

Puhelinnumero 

Sähköpostiosoite 

Ammattiliittoni/-järjestöni 

Olen SASKin lähettiläs

Olen SASKin kannatusjäsen

Ammattiosastoni tai paikallisyhdistykseni on SASKin kannatusjäsen

Ammattiosastoni/

paikallisyhdistykseni nimi

Kerro omin sanoin, miksi haluat osallistua koulutukseen

Muuta kommentoitavaa

SASK saa lähettää minulle sähköpostitse tietoa toiminnastaan ja tapahtumistaan

Ks. SASKin tietosuojaselosteen sivulta 6 kontaktirekisteri
0%