Kysymys on pakollinen
Antamasi lukuarvo on virheellinen
Sähköpostiosoite on virheellinen

Uutiskirje marraskuu 2013

Sateenkaariperhetietoa pitkin Suomea

Tervehdys koulutussuunnittelijan arjesta!

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksella on nyt kierretty maata runsaat puoli vuotta. Koulutushankkeen tavoitteena on parantaa perheiden kanssa työskentelevien ammattilaisten valmiuksia kohdata erilaisia sateenkaariperheitä. Pääkaupunkiseutu on rajattu hankkeen ulkopuolelle, eli maksutonta koulutusta tarjoamme ainoastaan muualle Suomeen.


Suurin osa koulutustilaisuuksista on yksittäisille työyhteisöille räätälöityjä paketteja, joissa voidaan tiedon tarjoamisen lisäksi syventyä pohtimaan osallistujien työtapoja ja esimerkiksi uusien tilanteiden herättämiä tunteita.

Koulutukset keskittyvät erityisesti sosiaali- ja terveysaloihin, mutta muitakin ammattilaisia sekä eri alojen opiskelijoita tavoitetaan muun muassa koko päivän mittaisten kaikille avointen seminaarien muodossa.

Hyppäsin hankkeeseen edeltäjäni Anna Moringin siirryttyä Kaikkien perheiden Suomi -projektin johtoon. Työ on ollut vielä innostavampaa kuin osasin ennakoida. Koulutettavat ammattilaiset ovat olleet motivoituneita ja tiedonhaluisia, ja heidän työnantajansa ovat ottaneet hankkeen vastaan erittäin kiitollisina. Koulutukset ovat vaihdelleet kolmen vartin luennoista koko päivän kokonaisuuksiin ja puolen tusinan ryhmistä suuriin salillisiin.

Koulutustenmarkkinoiminen ei ole ollut vaikeaa, ja avainhenkilöiden löytymisessä on ollut apua myös paikallisista sateenkaariperheellisistä. Kiitos! Vinkkejä sopii lähetellä edelleen. Jatkossa pyrin myös järjestämään enemmän tapaamisia teidän kanssanne, kun liikun alueellanne. Keväällä 2014 tulen vierailemaan paljon muun muassa Oulussa.

Seuraava kaikille avoin koulutuspäivä järjestetään Mikkelissä tiistaina 19. marraskuuta. Tervetuloa mukaan!

Tiia Aarnipuu
koulutussuunnittelija

tiia.aarnipuu@sateenkaariperheet.fi

TÄSSÄ KIRJEESSÄ LISÄKSI MM:
- Perhetarinoita kerätää kirjaksi
- Perheitä kaivataan kertomaan kokemuksistaan perhevalmennuksiin
- Jäsenyytesi on yhdistykselle tärkeä
- Koululaisten syyslomapäivä keräsi yhteen hienon joukon lapsia ja nuoria
- Haastatteluun kaivataan kaikenlaisia perheitä, mutta etenkin monikkoperheille on kysyntää
- Alkutaipalelaisille nettiryhmä
- Helsingissä Kekri -juhlat
- Turussa vanhemmille keskustelutilaoisuus sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta
- Ja paljon muuta!

Tilaa tämä uutiskirje suoraan sähköpostiisi >>
(jäsenille uutiskirje lähetetään automaattisesti kuukausittain)
Jäseneksi voivat liittyä kaikki, tutustu jäsenyyteen täällä >>

Uutisia ja ajankohtaista

Tekeillä kirja sateenkaariperheistä - tarinoita perheiltä kaivataan - Autathan!

- kirja perheiltä perheille

Joukko innokkaita jäseniämme on käynnistänyt upean projektin, jonka lopputuotoksena tulee olemaan elämänmakuinen kirja, jossa kirjoittajat kertovat lyhyitä tarinoita omasta sateenkaariperheestään ja sen syntymisestä. Toiveena on, että sateenkaariperhettä suunnittelevat ihmiset voisivat lukea tositarinoita muiden perheellistymistä ja tekemistä valinnoista. Se tukisi heidän omia valintojaan ja suunnitelmiaan sateenkaariperheen perustamisessa. Kyseessä on kirja perheiltä tuleville perheille ja muille perheiden moninaisuudesta kiinnostuneille!

Kirja on tarkoitus julkaista jossain muodossa yhdistyksen ja työryhmän yhteistyönä vuoden 2014 aikana. Loka-marraskuun 2013 aikana työryhmä kerää perheiden tarinoita. Osallistu mukaan kirjoittamalla lyhyt tarina!

 Kirjoitusohjeet

Kokoamme kirjaa erimuotoisten sateenkaariperheiden tositarinoista. Toiveenamme on saada kaikentyyppiset sateenkaariperheet edustettua. Osallistu kirjaan lähettämällä meille kirjoituksesi omasta perheestäsi, olit sitten sateenkaariperheen äiti, isä, etävanhempi, sijaisvanhempi, uusvanhempi tai vaikka lapsi.

Kirjan tavoitteena on esitellä uusia tapoja muodostaa perhe, sekä tuoda esille erilaisia perhemuotoja haastaen perinteiset perhemallit. Ei ole kuitenkaan tarkoitus yrittää esittää, että sateenkaariperheet ovat parempia tai onnellisempia kuin heteroydinperheet, vaan tuoda ilmi erilaisten perhekokoonpanojen hienous ja niiden tuomat hyvät asiat, mutta myös tuoda ilmi mitä haasteita voi olla eri perhemuodoissa.

Toivomme elämyksellistä ja koskettavaa luettavaa, jossa voit vuodattaa tuntojasi mahtavista ilon hetkistä pilvisempiin päiviin ja kompastuskiviin. Sinun ei kuitenkaan tarvitse olla huippuluokan kirjoittajalahjakkuus, mutta tekstin tulisi olla esseemuotoinen.

Pidätämme oikeuden muokata tekstejä. Olemme yhteydessä sinuun, mikäli muokkaamme tekstiäsi merkittävästi tai toivomme siihen lisäystä.

Voit kirjoittaa tarinasi nimimerkillä. (Tai halutessasi omalla nimelläsi.) Nimimerkin perään merkitään maakunta. Halutessasi voit osallistua kirjaan myös antamalla haastattelun. Kirjoituksen pituussuositus on 1-4 A4:sta. Voit kirjoittaa myös ruotsiksi tai englanniksi.

Kirjoitusaikaa on 30.11.2013 asti. Lähetä tarinasi sähköpostilla osoitteeseen sateenkaariperheeni@gmail.com.

Toivomme vapaamuotoisia tarinoita, mutta kirjoituksessasi voisit kertoa esimerkiksi näistä seikoista:

- perheenjäsenesi, sateenkaariperhemuotosi, lastesi iät
- miten teistä tuli perhe (mistä kaikki alkoi ja miksi, mitä kaikkea tapahtui matkalla perheeksi)
- ongelmat, yllätykset ja pelot, ratkaisut
- parasta perhemuodossanne
- perheenjäsenten roolit, vanhempien tasavertaisuus
- lasten etävanhemman osallistuminen lasten elämään
- vanhemmuuskumppaneiden keskinäiset suhteet ja niiden muuttuminen lapsen myötä
- parisuhteesi
- lasten, lähipiirin sekä ulkopuolisten suhtautuminen perhemalliinne
- juridiikka, byrokratia, perheensisäinen adoptio
- tulevaisuuden odotukset

Kirjan tuotot lahjoitamme Sateenkaariperheet ry:lle.

Kiittäen osallistumisestasi,
Minun sateenkaariperheeni -kirjatiimi Maria Rintamäki, Karoliina Riihiluoma ja Hanna-Leena Autio

Jäsenmaksumuistutukset ovat lähteet - vielä ehtii pitää jäsenyyden voimassa

Niille, joilta jäsenmaksu on vielä tältä vuodelta maksamatta, on lähetetty muistutuslasku sähköpostiin runsas viikko sitten. Pysymällä yhdistyksen maksavana jäsenenä tuet kaikenlaisten sateenkaariperheiden, myös omasi, etuja ajavaa aktiivista ihmisoikeus- ja lastensuojelujärjestöä. Jäsenenä sinulla on mahdollisuus moniin merkittäviin jäsenetuihin, kuten edullisemmat hinnat mm. leireille, filmijuhlille ja eri paikkakuntien setojen bileisiin. Pian paljastetaan uudet yhteistyökumppanit, eli myymälät ja nettikaupat, joilta jäsenet saavat hankkia tuotteita jäsenetuhintaan.

Jokainen jäsen on yhdistykselle kullanarvoinen. Mitä enemmän yhdistyksellä on jäseniä sitä vakavammin sen ajamat asiat otetaan huomioon. Jäsenyys kertoo myös siitä kuinka tärkeänä itse yhdistyksen kohderyhmä, sateenkaarevat perheet, toimintaa pitävät.  Mitä enemmän on jäseniä, sitä enemmän on yleensä myös toimintaa, jokaiseen makuun olevaa toimintaa. Etenkin yhdistyksen  vertaistoimintaa muokataan koko ajan perheiden tarpeita mahdollisimman hyvin vastaavaksi. Jäsenten toiveet ja tarpeet pyritään ottamaan huomioon. Uutta toimintaa voi olla kuka vaan ehdottamassa ja mikä parasta, myös itse tekemässä.

Huomio Porin tienoolla asuvat, tulkaa vierailemaan leirillä

Sateenkaariperheiden perhevalmennusleiri järjestetään Ulvilassa pe-su 15-17.11. Lauantai-iltapäivällä olisi hienoa saada perheellisiä kertomaan tuleville vanhemmille omista kokemuksistaan perheellisenä. Tarjolla mukava tilaisuus, matkakulujen korvaus ja ruokaa. Ilmoittaudu pikimmiten järjestösihteerille.

Pääkaupunkiseudun ihmisiä kaivataan kertomaan kokemuksistaan perhevalmennuksessa oleville

Voisitko tulla kokemuskouluttajaksi, eli kertomaan omista kokemuksistasi vanhempana ja sateenkaariperheellisenä Helsingin perhevalmennuksiin? Intona kokeneempien vanhempien ajatuksia kuulemassa 37 vanhemmuudesta haaveilevaa ihmistä.
Perhevalmennus järjestetään viidettää kertaa ja aina on kokemuskouluttajien osiot koettu yhdeksi antoisimmista hetkistä perhevalmennuksessa. Kokemuskouluttajat ovat kokeneet tilaisuuden rennoksi ja mukavaksi, tiedossa mukavaa yhdessä jutustelua. Kokemuskouluttajia pyritään saamaan paikalle useammasta erilaisesta perhekokoonpanosta.

Kouluttajia tarvittaisiin
ti 26.11 kello 18-19.30 ja
ti 10.12 kello 18-19


26.11. aiheet: Lapsi osaksi sateenkaariperhettä ja sukua
• Lapsen sateenkaariperheidentiteetin tukeminen
• Perheenjäsenten nimitykset ja keskinäiset suhteet
• Sisaruussuhteiden turvaaminen
• Sosiaalisen vanhemman ja lapsen suhteen vakiinnuttaminen
• Isän/äidinmalli
• Sukupuoliroolimallit, sukupuolinormatiivisuus
• Sateenkaariperheestä kertominen lapsen ympäristölle
• Lapsen kaste- tai nimijuhlat
• Isovanhemmuuden ja muiden sukulaisten tukeminen
• Ystävät osaksi perhe-elämää
• Hankaluuksia sukulaisten kanssa

10.12 aiheet: Sateenkaariperhe hyvinvointipalveluissa ja vertaistuessa
• Syrjintäpelkoa ja oikeita kokemuksia palveluista
• Kokemuksia synnytyssairaalasta, neuvolasta, päivähoidosta, koulusta
• Perheneuvonta, perheasioiden sovittelu, lastensuojelu Mitä sateenkaariperheiltä vielä puuttuu - tulevaisuuden tavoitteita sateenkaariperheiden oikeuksien ja palveluiden suhteen

Ilmoita järjestösihteerille (tiedot kirjeen lopussa) halukkuudestasi olla auttamassa tulevia perheitä ja viettämässä antoisa ilta.

Terkkuja Zagrebista ILGA Europen 17. vuosittaisesta konferenssista "Family matters! Reaching out to hearts and minds" 24.-26.10.2013

Konferenssi oli hyvin inspiroiva ja intensiivinen, jopa niin että poden jonkinmoisia palautumisoireita nyt täällä MIkkelissä. Konferenssissä oli peräti 10 suomalaista joista tosin kaksi virallisesti edusti kansainvälistä tahoa. Tahti oli ensikertalaiselle kova kun lähes kaikkien n. kolmen sadan ihmisen kasvot olivat uusia, päivät olivat todella pitkiä ja aiheeetkaan eivät ihan kevyemmästä päästä. Kummasti sitä jaksoi kun porukka henki positiivistä energiaa ja ihmiset olivat niin intohimoisia sekä aktiivisia jakamaan yhteistä LGBTI-asiaa.

Tällä kertaa puhetta ja tunteita herätti erityisesti itäisen euroopan maat ja venäjän tilanne. Heidän asioistaan oli pinnalla yhteiskunnan perinteiset perhearvot sekä lain suojaama syrjintä. Erityisesti venäläiset ja ukrainalaiset osallistujat jäivät monille mieleen erityisen rohkeutensa, jaksamisen sekä asiallisuutensa vuoksi. Kuulimme myös paljon paikallisten järjestäjien tilanteesta ja asioiden aika nopeastakin kehityksestä. Isäntämaan osallistujat olivat innokkaita ja vieraanvaraisia, heille suuri kiitos järjestelyistä ja toivottavasti pystyimme antamaan heille tsemppiä vielä moniin haasteisiin, joista voisi mainita vaikkapa aloitteen perustaa sateenkaariperhejärjestö :-).

Osallistuin workshoppeihin, jotka valitsin erityisesti perheajattelua ja sateenkaariperheitä huomioiden.  Osallistuin mm. LGBTI -nuoria ja heidän perheden tukea käsittelevään workshoppiin sekä "perinteiset perhe-arvot" -luentoon jossa esiteltiin kaksi perinteistä näkökulmaa; ukrainalainen ja kristillinen. NELFAn organisoimassa "LGBTI- vanhemmat ja heidän lapset " olinkin sitten hyvin omassa roolissa jakamassa pienryhmässä oman perheeni arkea. Kyseinen workshop oli hyvin suosittu ja huomioni oli että erityisesti se kiinnosti miehiä. Osallistuin myös sijaissynnytyksen workshoppiin mitä käsiteltiin ensimmäistä kertaa ILGA:n konferenssissa. ILGA:lta on pyydetty virallista kantaa asiaan mutta workshopkeskustelun perusteella sellaista olisi vaikea esittää. Sijaissynnyttäjyys aiheuttaa ristiriitaisia tunteita feministisestä sekä ihmisoikeudellisesta näkökulmasta ja itsestäänselvyys se ei ole myöskään lasten oikeuksien kannalta. Virallinen kannanotto jäänee tekemättä tai se tulee olemaan todella neutraali. Ensimmäistä kertaa ILGA oli järjestänyt myös workshoppeja aktivistien jaksamisesta, mutta päällekäisyyksien vuoksi moni kiinnostavakin workshop jäi näkemätä ja kokematta. Onneksi niihin osallistui muutamia suomalaisia ja näin saamme panoksen siitäkin jakoon.

Konferenssissa minua pohditutti kovasti "aktivisti" sanana :-) meillä suomessa puhutaan ehkä mielummin "aktiiveista", koska "aktivisti" yhdistetään usein jo lain rajoja ravistavaan toimintaan. Tapahtuma oli kyllä niin inspiroiva ja voimannuttava että "aktivisti" alkoi loppuvaiheessa kuulostaa jo ihan mukavalta omastakin roolista katsottuna ;-)

Zagreb - terkuin Iina Särkkä

Venäjän tilanne puhutti Zagrebissa

ILGA-Europen vuosikokouksessa keskusteltiin myös Venäjän ihmisoikeustilanteen huolestuttavasta kehityksestä. Työpaja "Advocating for LGTBI Rights in Russia: Next Steps"  kokosi salin täydeltä osallistujia kuulemaan lhbti-järjestöjen nykytilanteesta Venäjällä sekä pohtimaan, mitä kansanvälinen yhteisö voi asialle tehdä.
 
Panelisteina tilanteesta kertoivat Polina Andrianova pietarilaisesta Coming Out -järjestöstä ja Anastasia Smirnova Russia LGTBI Networkista, yleisöstä kuultiin myös muurmanskilaisen lhbti-aktivistin näkökulma asiaan.


Järjestöaktiivit kertoivat, miten hankala kansalaisjärjestöjen on tällä hetkellä toimia Venäjällä ja miten uudet lait ovat lisänneet väkivaltaa ja ihmisten epävarmuutta todella merkittävästi. Coming Out -järjestön tekemän pikakyselyn mukaan erityisesti steenkaariperheelliset ovat alkaneet etsiä keinoja muuttaa pois kotimaasta. Myös myönteisiä asioita otettiin esille: lhbti-järjestökenttä on toisaalta myös vahvistunut paineiden alla, vaikka toimintamahdollisuudet ovatkin vähentyneet, ja venäläiset ihmisoikeusjärjestöt sekä muutama median edustaja ovat alkaneet osoittaa solidaarisuuttaan lhbti-liikkeelle aikaisempaa enemmän.
 
Keskustelun lopuksi panelistit toivoivat, että yksittäiset ihmiset ja kansalaisjärjestöt edelleen matkustaisivat Venäjälle sekä jatkaisivat yhteistyötä venäläisjärjestöjen kanssa, aloittaisivat uusia yhteistyöprojekteja.
 
Sateenkaariperheet ry tarjoaa tarvittaessa ja mahdollisuuksiensa mukaan neuvontaa sekä muuta tukea tilanteeseen liittyen, sekä tukee venäläisten järjetöjen toimintaa yhteistyöverkostojensa NELFA:n (Network of European LGBT Families) ja ILGA-Europen kautta. Venäjän lhbti-asioista kiinnostuneet voivat liittyä Queer Russia -sähköpostilistalle osoitteessa  http://queerussia.info/ .           

HLBTI-aktivismin superviikonloppu 29.11.-1.12.

Perjantaina: Sateenkaariperheiden syyskokous, keskustelutilaisuus perhepoliittisista tavoitteista ja lapsille oma ohjelma
Lauantaina: Koko päivä mielenkiintoisia työpajoja Setan tapahtumassa Kauniaisissa, esim. Sateenkaariperheet ry:n järjestämä Kuinka kohdata toimittaja -työpaja
Sunnuntaina: Setan edustajakokous, jossa yhdistyksellä kymmenkunta edustajapaikka (Lähde edustajaksi!)

Syyskokous ja keskustelutilaisuus

Sateenkaariperheiden hallitus kutsuu kaikki vuoden 2013 jäsenet yhdistyksen ensimmäiseen syyskokoukseen pe 29.11.2013 kello 18.00 yhdistyksen toimistolle Kotolaan, Yrjönkatu 29 A 1, Helsinki. Ennen varsinaista kokousta järjestetään avoin keskustelutilaisuus perhepoliittisista tavoitteista. Keskustelutilaisuuden ja syyskokouksen aikana lapsille järjestetään omaa ohjelmaa. Tarjolla on suolaista ja makeaa purtavaa. Tervetuloa!

Syyskokous valitsee yhdistyksen hallituksen ja tilintarkastajat sekä vahvista ensi vuoden toimintasuunnitelman ja talousarvion. Kokouspaperit julkaistaan yhdistyksen nettisivuilla 12.11. mennessä.


Kuinka kohdata toimittaja? -työpaja

 
Lauantaina 30.11. Setan edustajakokouksen tapahtumassa.

Keskustelua ja tietoa siitä, miten tehdä lhbti-aktiivin ja median edustajan kohtaamisesta molemmille osapuolille mahdollisimman hyvä ja antoisa. Mitä ja miten puhua toimittajalle, miten saada oma viesti perille? Järjestää Sateenkaariperheet ry


Setan edustajakokous ja työpajat

Seta järjestää edustajakokouksensa toista kertaa kaksipäiväisenä tapahtumana 30.11.-1.12. Viikonloppuun mahtuu Setan vuosikokouksen lisäksi täyslaidallinen mielenkiintoisia workshopeja, jotka ovat avoimia kaikille. Sateenkaariperheet ry järjestää tapahtumassa työryhmän, jonka teemana on Sateenkaariperheenä mediassa. Työpajat sijoittuvat lauantaihin ja edustajakokous sunnuntaihin.

Sateenkaariperheet ry on yksi Setan suurimpia jäsenjärjestöjä ja yhdistyksemme äänivaltaa Setassa saa käyttää toistakymmentä edustajakokousedustajaa. Toivomme jälleen kiinnostuneilta yhteydenottoja, jotta saisimme nimettyä riittävän määrän kokousedustajia. Edustajalta ei vaadita mitään erityistä osaamista tai asiantuntemusta, vain mielenkiintoa osallistua Setan kokoukseen ja tarkastella käsiteltävänä olevia asioita Sateenkaariperheet ry:n näkökulmasta. Samalla pääsee osallistumaan viikonlopun koko muuhun ohjelmaan. Seta maksaa kokousedustajien matkat ja majoituksen Helsinkiin.

Sateenkaariperheet ry:n edustajina Setan edustajakokouksessa toimimisesta kiinnostuneet voivat olla yhteydessä puheenjohtaja@sateenkaariperheet.fi

Kiinnostaako hallitustyöskentely?

Sateenkaariperheet ry:n uusi hallitus vuodelle 2014 valitaan syyskokouksessa 29.11.

Hallituksessa pääset näköalapaikalta seuraamaan järjestömme monipuolista toimintaa, osallistumaan päätöksentekoon sekä tutustumaan yhteistyöverkostojen toimintaan. Hallitus tukee järjestömme työntekijöitä ja toimii heidän työnantajanaan, mutta myös hallituslaisten omaa vapaaehtoistyöpanosta tarvitaan - tekemistä riittää varmasti jokaiselle omien kiinnostuksenkohteiden mukaan. Mitään sen kummempia ennakkotietoja tai -taitoja ei tarvita, innostus, kiinnostus ja sitoutumismahdollisuus riittävät! Tarkoitus on järjestää kauden alussa uudelle hallitukselle perehdytyspäivä, jotta vuosi lähtee mukavasti käyntiin.

Hallitus kokoontuu noin 8 kertaa vuodessa, vuonna 2013 kokouspäivä on pääsääntöisesti ollut lauantai. Suurin osa kokouksista pidetään toimistollamme Helsingissä, mutta joka vuosi on kuitenkin kokoustettu myös muualla päin Suomea. Myös etäosallistuminen Skype-ohjelman avulla onnistuu. Sateenkaariperheet ry korvaa matkakustannukset niille, jotka joutuvat matkaamaan kokoukseen kauempaa.

Jos kiinnostuit (tai tiedät jonkun, joka saattaisi kiinnostua), ota yhteyttä allekirjoittaneeseen!
Emmi Pihlajaniemi, puheenjohtaja / Sateenkaariperheet ry,  puheenjohtaja@sateenkaariperheet.fi,  050 513 7765

Perhekirja joka kotiin tai joululahjaksi

Löytyykö kotoasi/töistäsi tällaisia?

Perhekirjassa puhutaan perheiden monimuotoisuudesta ja yhdenvertaisuudesta lämpimällä ja monenikäisille lapsille sopivalla tavalla.
Sateenkaariperheiltä saat ostettua kirjan edulliseen 10e hintaan itsellesi ja vaikka päiväkotiin lahjoitettavaksi. Halvimmalla pääset noutamalla omasi yhdistyksen toimistolta. Postitettaessa kirja menee valitettavasti kokonsa puolesta pakettikategoriaan, joten postimaksut nousevat yli 7 euroon. Tilaamalla kirjoja yhteistilauksena yhdessä muiden saman paikkakunnan perheiden kanssa, ei postikuluja jää suurtaa summaa per perhe. Tilaukset osoitteella kauppa@sateenkaariperheet.fi.

Lojuuko laatikoittesi pohjilta kuvassa näkyviä esineitä? Haluaisitko lahjoittaa ne Sateenkaariperheiden varainhankinta-askarteluja varten?
Kyseiset esineet maksavat askartelukaupoissa yllättävän paljon ja kokemus kertoo, että niitä tulee useimpia vastaan aivan tarpeettomina ihan säännöllisesti. Kaikenlaiset ilmaisjakotuotteet kelpaavat. Askartelijat keräävät niistä talteen tarpeelliset osat. Osat voi lähettää tai muuten toimittaa toimistolle. Niitä otetaan vastaan myös leireillä.

Jos olet kiinnostunut osallistumaan tuotteiden väkertämiseen, ota yhteyttä järjestösihteeriin, joka voi toimittaa sinulle tarvikepaketin, jolla voit valmistaa tuotteita kotonasi juuri silloin kuin sinulle sopii. Myös perhetapaamisissa voi yhdessä tehdä tuotteita tai pitää vaikka kotona askarteluillanistujaiset kaveripiirille.

Elämää sateenkaariperheessä

Kuukausittainen blogi


        Keskusteluissa homoseksuaalisuudesta ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksista avioliittoon tai lasten hankintaan on yksi aihe, joka tulee esiin kaikissa keskusteluissa lähestulkoon poikkeuksetta. Arvasitte oikein, raamattu ja kristinusko. Useimmiten näillä uskovaisilla raamattua ahkerasti lukevilla henkilöillä ei ole paljoakaan hyvää sanottavaa homoseksuaaleista. Tai vaikka he muuten sietäisivätkin homoseksuaaleja niin ainakaan he eivät antaisi meille mitään oikeuksia. Avioliitto on vain naisen ja miehen välinen asia ja lapset kasvavat kieroon mikäli heillä on samaa sukupuolta olevat vanhemmat.

Nämä erittäin hyvät ja oikeaoppiset kristityt, jotka ovat ilmeisesti sitä mieltä, että aito rakkaus on syntiä, saavat valitettavasti enemmän haittaa kuin hyvää aikaiseksi. Heidän takiaan suurimmalla osalla ihmisistä on se käsitys, ettei uskonto ja homoseksuaalisuus yksinkertaisesti vain sovi yhteen. Tämänkin takia yhä useammat ihmiset eroavat kirkosta eivätkä monet seksuaalivähemmistöön kuuluvat ihmiset välttämättä uskalla kääntyä seurakunnan puoleen vaikka he haluaisivatkin. En aio tässä kohtaa lainata mitään kohtaa raamatusta enkä antaa kristinuskoon pohjautuvia perusteita koska jokaisella on oikeus tulkita ja asioita ja uskoa miten parhaakseen kokee, mutta mielestäni jokaisen homovastaisen kristityn tulisi vielä kerrata kristinuskon tärkeimpiä periaatteeita ja sanomaa ennen kuin väittää olevansa oikeutettu tuomitsemaan muita.
Itse olen uskovainen raamattua ahkerasti lukeva kristitty. Olen myös rekisteröidyssä parisuhteessa elävä lesbo ja minun lapsillani on kaksi äitiä. Opiskelen vielä kaiken lisäksi kirkon virkaan, diakoniksi. Tällä hetkellä olen työharjoittelussa seurakunnassa. Voin kertoa, että minun paikkani on juuri siellä missä olen eikä kukaan ihminen ole oikeutettu minua tuomitsemaan. Seurakunta ja kirkko kuuluu yhtälailla myös meille seksuaalivähemmistön edustajille. Ja ne jotka tuomitsevat ja käyvät raamattu kädessä kimppuumme netin keskustelupalstoilla ovat usein niitä, jotka kristillisyyttään ylläpitääkseen käyvät kerran vuodessa kirkossa laulamassa kauneimpia joululauluja.

Nea Weckström

Nea kirjoittaa Elämää sateenkaariperheessä -blogiaan säännöllisesti kerran kuukaudessa. Kaikki kirjoitukset löytyvät osoitteesta www.sateenkaariperheet.fi/blogi. Siellä voit myös kommentoida kirjoitusta. Blogi julkaistaan Sateenkaariperheiden uutiskirjeen lisäksi Perheaikaa.fi -nettipalvelussa.

Tapahtumauutisia

Koululaisten syyslomapäivässä mukana 30 lasta

Kymmenisen pikkukoululaista aloitti aamun askartelemalla pulloista ja rautalangasta jättimäisiä ötököitä sekä puunkappaleista, kävyistä, tammneterhoista ym luonnonmateriaaleista monenlaista muuta kivaa.

Isojen koululaisten tehdasvierailulla Fazerilaan oli 20 osallistujaa. Aluksi nähtiin muutama lapsille suunnattu video Fazerin historista ja tehtaan toiminnasta. Sen jälkeen päästiin maistelemaan kettukarkkeja, saatiin leipätietoutta ja testattiin pullapitkontekotaitoja. Kierroksen huipennuksena oli laareittain suklaata maisteltavaksi. Kun kaikki olivat riittävän täynnä suklaata, siirryttiin juomaan. Tehtaanmyymälässä saattoi tehdä vielä lopuksi edullisia ostoksia.

Ryhmät tapasivat toisensa Helsingin parkourkeskuksella ja saivat joukon jatkoksi vielä muutamia koululaisia. Parkourkeskuksessa riitti touhua. Joukko mukaan tulleita vanhempia höpötteli leponurkassa, osa uskaltautui lasten mukaan kiipeilemään seinillä, hyppimään, pomppimaan ja hillumaan ison hallin telineillä ja muissa rakennelmissa. Neljän aikaan viimeisetkin hikiset lapset haettiin kotiin.

Sateenkaariperheiden ja Pienperheyhdistyksen mieskaverien yhteistoiminta lähti käyntiin

Ensimmäisellä kerralla oltiin kiipeilemässä Tapanilan Erän kiipeilykeskuksen huimilla seinillä. Osallistujia oli yhteensä 13 ja kaikki innostuivat lajista. Hurjimmat kävivät katonrajassa saakka. Seuraavaa yhteistoimintapäivää on suunniteltu joululomalle, jolloin on tarkoitus tutustua talvigeokätköilyn saloihin.

Arkitapaamisessa syntyi näin hienoja taidetoksia

Lähes kaikki paikalla olleet lapset painoivat jalan- ja kädenjälkiä pehmeään taikataikinaan, joka kovetettiin lopuksi uunissa. Taapereo- ja leikki-ikäiset innostuivat muotoilemaan taikinasta vaikka kuinka hienoja otuksia. Taisipa hiukan suolaista taikinaa käväistä suussakin :)

Sateenkaariperheet Helsinki International Horse Showssa

Sateenkaariperheet sai lahjoituksena läjän lippuja mahtavaan iltakarnevaaliin sekä lasten omaan matineaan. Liput jaettiin jäsenperheille. Iltakarnevaalin ohjelmassa oli mm. kilpailuja ja tulishow. Lasten matieneaan oli koottu erilaisia viihdyttäviä ohjelmanumeroita suloisista poneilla ratsastavista inkkareista ja länkkäreistä huimasti hevosten päällä temppuileviin vikeltäjiin ja  peilikuvaratsastajista esteratsastajiin.

Haluatteko tapahtumanne tälle palstalle?

Jos haluatte kertoa tapahtumastanne kaikille jäsenillemme, lähettäkää tapahtumaa koskeva lyhyt teksti (noin 5-7 lausetta) ja kuvatiedosto(t) osoitteeseen info@sateenkaariperheet.fi. Kuvitiedostojen ei tarvitse olla korkeatasoisia.

Tulevat koulutukset

Nettiryhmä alkutaipaleella oleville Perheaikaa.fi-palvelussa

Ryhmä kokoontuu verkossa ja toimii 18.11.-16.12.2013
Ryhmä on tarkoitettu sateenkaareville, eli seksuaalisuudeltaan tai sukupuoleltaan moninaisille, henkilöille ja pariskunnille, jotka suunnittelevat lapsiperheen perustamista, odottavat lasta tai elävän esikoisen kanssa vauva-aikaa.

Ryhmässä jaetaan ajatuksia perheen perustamisesta, perheyden mahdollisuuksista sekä kokemuksia näistä. Ryhmään pitää ilmoittautua etukäteen, ja vain ryhmään hyväksytyt jäsenet näkevät ryhmän sisällön. Ryhmässä kirjoitetaan nimimerkillä. Ryhmän ohjaajina toimii yhdistyksen työntekijä ja kaksi vertaisohjaajaa. Ryhmä on avoinna neljä viikkoa, jona aikana ryhmäläisillä on mahdollisuus ajatusten vaihtoon ja saada tietopaketteja ryhmää kiinnostavista asioista.

Ryhmän ensisijainen tavoite on vertaiskokemusten mahdollistaminen. Lisäksi tavoitteena on, että ryhmän aikana karttuu sekä fakta- että kokemustieto lapsenteko- ja perheasioista. Tämä toivottavasti aikaansaa sen, että jokaisen oma vanhemmuuden polku vahvistuu ja selkeytyy. Ryhmä toivottavasti tavoittaa perheellistymisestä kiinnostuneita ympäri Suomea ja etenkin heitä, jotka asuvat paikkakunnilla, joilla ei järjestetä ryhmiä sateenkaariperhettä suunnitteleville tai lasta odottaville.

Ryhmä kokoontuu perheaikaa.fi -sivustolla. Ryhmään osallistuminen vaatii rekisteröitymisen perheaikaa-sivustolle. Ryhmässä toimitaan anonyymilla nimimerkillä. Ryhmään ilmoittautuminen perheaikaa-sivustolla 11.11 saakka.

PS, katso kaikki perheaikaa.fi -ryhmät, tapahtumat ja keskustelut alempaa uutiskirjeestä!

Avoin koulutuspäivä Mikkelissä 19. marraskuuta

Sateenkaariperheiden koulutushanke järjestää yhdessä paikallisten aktiivien kanssa kaikille avoimen koulutuspäivän seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta ja sateenkaariperheiden ammatillisesta kohtaamisesta tiistaina 19. päivänä marraskuuta 2013 Mikkelin Ammattikorkeakoulun tiloissa. Tarkempia tietoja seuraavassa uutiskirjeessä. Mukaan voi ilmoittautua jo nyt sähköpostitse: tiia.aarnipuu@sateenkaariperheet.fi

Rikasta minua -parisuhdekurssi

Kirkkonummen Hotelli Majvik 22.-24.11.2013
Ilmoittaudu NYT!

Tämän syksyn parisuhdeviikonloppu on suunnattu erityisesti niille pareille, jotka ovat kiinnostuneet toimimaan parisuhdetoiminnan vertaisohjaajina. Tervetulleita mukaan ovat kaikki sateenkaariperheelliset tai perheellistymistä suunnittelevat, joita vertaisryhmän vetäjänä toimiminen edes periaatteessa kiinnostaa. Kurssin aikana saa lisätietoa vertaistoiminnasta ja sen aikana voi aidosti pohtia omaa halukkuuttaan vertaistoiminnan ohjaamiseen. Marraskuun kurssille osallistuminen ei sido ohjaajuuteen millään tavoin. Vertaisohjaajana toimiminen ei edellytä mitään erityistaitoja tai koulutustaustaa, vaan se perustuu täysin omaan kokemukseen. Vertaistoiminta noudattaa selviä toimintamalleja, joita vertaisohjaajan on helppoa noudattaa.

Viikonloppu vedetään Rikasta minua -mallin mukaisesti. Viikonloppu orientoi ohjaajan tehtävään, koska varsinaisella ohjaajakurssilla on tarkoitus opetella nimenomaan Rikasta minua -menetelmän käyttämistä vertaistoiminnassa. Marraskuussa vertaisohjaajuudesta kiinnostuneet parit pääsevät siis käytännössä testaamaan Rikasta minua -mallia osallistujina. Kurssi järjestetään yhteistyössä Parisuhdekeskus Katajan kanssa, joka on Sateenkaariperheet ry:n kumppani Sateenkaariparit-hankkeessa.

Kurssille mahtuu kahdeksan ensimmäiseksi ilmoittautunutta pariskuntaa. Kurssi järjestetään upeassa Hotelli Majvikissa, Kirkkonummella. Hotelliin on kävelymatka Masalan paikallisjunaseisakkeelta. Kurssin osallistumismaksu pidetään kohtuullisena RAY:n ja KSL:n avustusten turvin. Kurssi ja täysihoito Hotelli Majvikissa maksaa 125 euroa / osallistuja Sateenkaariperheet ry:n jäseniltä, ja 150 euroa muilta.

Lisätietoa ja ilmoittautumisohjeet täällä >>

Tulevat tapahtumat

TransHelsinki -viikko tarjoaa monenlaista tekemistä

MITEN TRANSIHMISYYS NÄKYY PERHEESSÄ -chat ti 19.11 kello 16:30-18
Keskusteluilta kaikille, joiden perhettä transasiat koskettavat. Olipa itselläsi, lapsellasi, puolisollasi tai muulla perheejäsenelläsi transkokemusta, olet tervetullut jakamaan ajatuksiasi vertais -chat-ryhmässä. Ryhmässä kirjoitetaan nimimerkillä.

MITEN PUHUA LASTEN KANSSA SUKUPUOLEN MONINAISUUDESTA? -luento to 21.11 kello 12-13
Koulutussuunnittelija Tiia Aarnipuu luennoi aiheesta n. 30 min, jona aikana osallistujien on mahdollisuus lähettää chatin kautta kysymymyksiä ja kommentteja. Luennon jälkeen on vielä aikaa keskustelulle.

PERHETAPAAMINEN PERHEILLE, JOISSA SUKUPUOLEN MONINAISUUSTTA
Su 24.11 kello 11-13 Sateenkaariperheiden toimistolla Kotolassa, Yrjönkatu 29 A. Ohjattua tekemistä lapsille. Kahvittelua, juttelua, tutustumista, olemista sekä muuta vapaamuotoista ja osallistujalähtöistä tekemistä.

MITEN LAPSIA TEHDÄÄN PERHEISSÄ, JOISSA ON SUKUPUOLEN MONINAISUUTTA?
Su 24.11 kello 13-15 Sukupuoleltaan moninaisten oma lapsentekotilaisuus. Onko lapsi haaveissa? Tule kuulemaan mahdollisuuksista ja jakamaan kokemuksia aiheesta. Tilaisuus on Kotolassa, Yrjönkatu 29 A.

Kaikki viikon tapahtumat löydät www.transhelsinki.fi

Talven 2014 perheleirille ilmoittautuminen jatkuu

Leiri järjestetään tällä kertaa pe-su 31.1.-2.2.2014 Lappohjassa Suomen eteläisellä rannikolla Tammisaaren ja Hangon välimaastossa, 120km Turusta kaakkoon ja 110km Helsingistä lounaaseen. Leiripaikkana toimii Suomen lastenhoitoyhdistyksen ylläpitämä Loma- ja kurssikeskus Högsand. Högsandissa jokaisella perheellä on oma huone, useimmissa huoneissa myös oma wc. Leiripaikasta löytyy mm. sisäuima-allas, leikkihuone, palloiluhalli, ulkoleikkipaikkoja ja paljon ryhmätiloja.

Talvileirillä satsataan perheiden yhteiseen ohjelmaan, mutta aikuisille on luvassa myös omia tuokioita, sillä aikaa kun lastenvahdit pitävät huolta jälkikasvusta.

Ilmoittautuminen leirille on avattu. Voit ilmoittautua täällä >>

Tulossa: koululainen + vanhempi -leiri

Muksumessut Espoossa - Sateenkaariperheet mukana

Maaliskuussa koululaiset pääsevät jälleen viettämään viikonloppua vanhempiensa seurassa Ylöjärvelle Antaverkan leirikeskukseen. Leiri järjestetän 28.-30.3.2014. Ilmoittautumiset alkavat joulukuussa 2013.

Leirille etsitään vapaaehtoisia vastaamaan ruokahuollosta. Kiinnostuneet, ottakaa yhteyttä järjestösihteeriin.

Ke 20.11 kello 14-18 Sellon kirjastossa järjestetään jälleen muksumessut. Sateenkaariperheillä on tapahtumassa esittelypöytä. Jos haluat tulla esittelypöydä taakse hetkeksi messutyöntekijäksi, ota yhteys järjestösihteeriin.

Vertaisryhmätoiminta netissä - perheaikaa.fi

Sateenkaariperheiden vertaisryhmä-chatit ja muun sateenkaariperheille suunnatun sisällön löydät osoitteesta Perheaikaa.fi. Videoista löytyy useita sateenkaariperheitä koskevia tietoiskuja. Luennoissa löytyy sateenkaariaiheinen Miten lapsia tehdään.

Nyt chatteihin, luennoille ja keskustelupalstalle voi osallistua myös rekisteröimättä. Rekisteröityminen palveluun on kuitenkin helppoa, ilmaista ja anonymiteetin säilyttävää.

KYSY ASIANTUNTIJALTA -chat järjestetään kerran kuussa, yleensä kuun ensimmäinä maanantai kello 12-13.30. Syksyn chat ajat ovat seuraavat 4.11 ja 9.12.

MITEN TRANSIHMISYYS NÄKYY PERHEESSÄ -chat ti 19.11 kello 16:30-18
Keskusteluilta kaikille, joiden perhettä transasiat koskettavat. Olipa itselläsi, lapsellasi, puolisollasi tai muulla perheejäsenelläsi transkokemusta, olet tervetullut jakamaan ajatuksiasi vertais -chat-ryhmässä. Ryhmässä kirjoitetaan nimimerkillä.

MITEN PUHUA LASTEN KANSSA SUKUPUOLEN MONINAISUUDESTA? -luento to 21.11 kello 12-13
Koulutussuunnittelija Tiia Aarnipuu luennoi aiheesta n. 30 min, jona aikana osallistujien on mahdollisuus lähettää chatin kautta kysymymyksiä ja kommentteja. Luennon jälkeen on vielä aikaa keskustelulle.

SULJETTU RYHMÄ ALKUTAIPALELAISILLE  18.11.-16.12.2013
Ryhmä on tarkoitettu sateenkaareville, eli seksuaalisuudeltaan tai sukupuoleltaan moninaisille, henkilöille ja pariskunnille, jotka suunnittelevat lapsiperheen perustamista, odottavat lasta tai elävän esikoisen kanssa vauva-aikaa.

Ryhmässä jaetaan ajatuksia perheen perustamisesta, perheyden mahdollisuuksista sekä kokemuksia näistä. Ryhmään pitää ilmoittautua etukäteen, ja vain ryhmän jäsenet näkevät ryhmän sisällön. Ryhmässä kirjoitetaan nimimerkillä.

Ryhmän ensisijainen tavoite on vertaiskokemusten mahdollistaminen. Lisäksi tavoitteena on, että ryhmän aikana karttuu sekä fakta- että kokemustieto lapsenteko- ja perheasioista. Tämä toivottavasti aikaansaa sen, että jokaisen oma vanhemmuuden polku vahvistuu ja selkeytyy. Ryhmä toivottavasti tavoittaa perheellistymisestä kiinnostuneita ympäri Suomea ja etenkin heitä, jotka asuvat paikkakunnilla, joilla ei järjestetä ryhmiä sateenkaariperhettä suunnitteleville tai lasta odottaville.

Ryhmä kokoontuu perheaikaa.fi -sivustolla. Ryhmään osallistuminen vaatii rekisteröitymisen perheaikaa-sivustolle. Ryhmässä toimitaan anonyymilla nimimerkillä. Ryhmään ilmoittautuminen on käynnissä 11.11 saakka. Ilmoittaudu mukaan ryhmään!

Teema-chateista, luennoista, suljetuista ryhmistä ym tiedotetaan tulevissa jäsenkirjeissä. Toiveita niiden aiheiksi voi lähettää järjetösihteerille tai kirjoittaa keskustelufoorumille. Lisätietoa yhdistyksen Perheaikaa.fi-toiminnasta myös kotisivuilla >>

Vaikka yhdistyksen oma keskustelupalsta on palannut toimimaan, Perheaikaa.fi-palvelussa jatkuvat myös sateenkaariperheiden keskustelut. Sateenkaariperheteemaisen keskustelun löydät toiseksi viimeisenä sivun alalaidasta Lapsi perheessä -alueelta.

Kevään 2014 aikana Perhaikaa-palveluun tulee mm.
- luentoja, mm. nettiluento kiintymyssuhteesta sateenkaariperheestä
- chatteja, esim. sinkkuvanhemmille ja apilaperheille
- suljetut ryhmät lapsen heteroliitossa saaneille sateenkaariuusperheille ja  aktiiveille vapaaehtoisille
Toiveita ryhmistä, chateista tai kursseista saa esittää järjestösihteerille

Yhteistyökumppanit tiedottavat

Joogaa ja meditaatiota Kotolassa

Joogaa ja meditaatiota aikuisille Sateenkaariperheiden toimistolla Helsingissä
Molempien ryhmien vetäjänä toimii Familia-monikulttuuriyhdistyksen vapaaehtoiset vetäjät. Ohjaus on englanniksi.

Yoga mediation course joka torstai (ei 5.12) 19.12 saakka kello 16-17. Kotolan Salongissa.

Yoga club -joogakerho maanantaisin kello 16.15-17.30
Kotolan Salongissa. Joogapäivät: 4.11., 11.11., 25.11, 2.12., 9.12. ja 16.12. Maanantain joogaryhmään toivotaan etukäteisilmoittautumista järjestösihteerille (kts. tiedot kirjeen lopusta)
Rennot vaatteet ja oma alusta mukaan.

Sateenkaareva Olkkari Päksyssä!

Pääkaupunkiseudun yksin- ja yhteishuoltajat ry:n Olohuone-toiminta laajenee: toimintaansa on aloittamassa yksin- ja yhteishuoltajien sateenkaariperheille suunnattu Olohuone! Tervetuloa Saateenkaarevaan Olkkariin Pikku-Huopalahden Viiri-puistoon (Herukkakuja 3, 00300 HKI)

Sateenkaareva Olohuone on suunnattu HLBT-yksin- ja yhteishuoltajavanhemmille ja heidän lapsilleen.
Olohuone on vapaamuotoinen ja avoin kohtaamispaikka, jossa voit tavata muita samanlaisessa elämäntilanteessa eläviä sateenkaari-yh-perheellisiä. Olkkarissa on tarjolla kahvia/teetä/mehua sekä pientä välipalaa lapsille ja aikuisille. Paikalla on myös lastenhoitajat.

Tarjoilujen ja lastenhoitajien määrän vuoksi toivottavaa olisi ilmoittaa osallistumisestaan etukäteen vetäjälle: (p. 044 333 4035 / emmi.christensen (a) welho.com)! Paikalle voi kuitenkin saapua myös ilmoittamatta. Lisätietoja yhdistyksestä ja Olohuone-toiminnasta löydät täältä >>

Tulevien Sateenkaari-olkkarien alustava (!) aikataulu on seuraava: 9.11, 7.12, 4.1, 2.2, 1.3, 5.4, 3.5

Haastattelupyyntöjä

Nais- tai miesparin perhe tai apilaperhettä haetaan
Kuuluuko perheeseesi lapsen lisäksi kaksi äitiä tai kaksi isää? Oletko valmis kertomaan siitä muille,
suostumaan kuvattavaksi?
Tarkoituksenani on kirjoittaa ja kuvata pitkähkö, reportaasinomainen juttu sateenkaariperheen
elämästä. Ensisijaisesti työ on osa visuaalisen journalismin maisteriopintoja, periaatteessa se voidaan
myöhemmin myydä eteenpäin johonkin hieman korkeamman profiilin aikakausilehteen.
Jutun lähtökohta on ihmisläheinen, sen tavoite muistuttaa elämän monimuotoisuudesta. Iloista ja suruista, onnehetkistä ja peloista, jotka koskettavat kaikkia perheitä, olipa perhemuoto mikä tahansa. Inhimillisen välittämisen sanoma on journalistisesti aina ajankohtainen. Ja yhtäkkiä julkisessa keskustelussa tilaa saaneet vastakkaiset äänenpainot, tekevät aiheesta entistä tärkeämmän.
Jutun tekeminen edellyttäisi vähintään yhtä kokonaista kuvauspäivää ja yhtä haastattelutuokiota eli se vie jonkin verran aikaa. Haastateltaat voivat olla mistä päin Suomea tahansa.
Jos kiinnostuit, ota yhteyttä: jukka.naaranlahti@uta.fi/ 0503437153.
Tampereen yliopiston visuaalisen journalismin nettisivut: vjmmagazine.uta.fi


Monikkosateenkaariperhe Monikkoperheiden jäsenlehteen
Suomen Monikkoperheet ry, joka edustaa kaksosten ja kolmosten perheitä, haluaisi tehdä jäsenlehteensä haastattelun sateenkaariperheestä, jossa elää monikkolapsia. Kiinnostuneiden yhteydenotot info@sateenkaariperheet.fi.

Odotetaanko teillä kaksosia?
yle.fi/olotilan toimittaja etsii haastateltavaa kaksosraskauden kokemisesta kertovaan juttuun, yhteys anni.alatalo@yle.fi, kiitos! Tarkoituksena on pohtia nimenomaan ja pelkästään kaksosraskauden olemusta - ei parisuhteen olemusta. Olisi todella hienoa saada juttuun sateenkaariperhe, vaikka se ei aiheena olekaan, ja juuri siksi.

Sateenkaariperheiden kokemuksia lasten hankkimisesta

Olemme kaksi journalistiopiskelijaa Tampereen yliopistosta ja teemme juttua sateenkaariperheen kokemuksista lasten hankkimisessa. Etsimme haastateltavaksi ja kuvattavaksi henkilöitä, jotka ovat kohdanneet perheen perustamisessa jonkinlaisia vastoinkäymisiä tai vaikeuksia. Olemme kiinnostuneita niistä ajatuksista ja valinnoista, joita perhe käy läpi lasta hankkiessaan.Teemme aiheesta kuvallisen lehtijutun ja kuvajournalismin kandidaatin tutkintoon kuuluvan audiovisuaalisen kuvatarinan. Jos haluatte kertoa perheenne kokemuksista lapsen hankkimisessa, olemme erittäin kiinnostuneita kuulemaan tarinanne. Kuvajournalistiopiskelija Riina Rinne, +358 400 854 324, riina.rinne@uta.fi ja journalistiopiskelija Saara Kokko, +358 40 831 9361, saara.kokko@uta.fi


Haastatteluun perhe/pari, jolla kokemusta vuokra-asunno(i)osta
Olen tekemässä laajennettua uutisjuttua liittyen Vuokraturvan taannoiseen blogitekstiin, jossa käsiteltiin mies- ja naisparien asemaa vuokra-asuntomarkkinoilla. Juttu tulee Ylen radiouutisiin ja myös uutisten verkkosivuille. Julkaisuajankohta on vielä auki.

Etsin haastateltavaksi paria / perhettä, jolla olisi kokemusta siitä, miten tilanne on muuttunut vaikkapa 1990-luvulta tai 2000-luvun alusta. Ja mikä tilanne tällä hetkellä on: onko esim. sateenkaariperheen tänä päivänä helppo saada vuokra-asunto? Pari / perhe olisi tässä jutussa kokijan roolissa, haastattelen myös asiantuntijoita.

Henkilöiden tulisi olla haastateltavissa koko nimillään, mutta kuva ei ole välttämätön. Haastattelu voitaisiin tehdä esim. maanantaina tai tiistaina (4-5.11) milloin vaan klo 14 - 21 välisenä aikana.

Toivottavasti etsinnöt tuottaisivat tulosta!
Kiitoksia yhteistyöstä!
Ystävällisin terveisin
Laura Savolainen
toimittaja
Yle Uutiset kotimaa
p. 040-8287185
laura.savolainen@yle.fi

Tykkää meistä - pysyt ajan tasalla!

Sateenkaariperheillä on nyt yli 1100  tykkääjää!

Käy tutustumassa yhdistyksen Facebook-sivuun: säännöllisesti uusia uutisia, tapahtumia, tutkimuksia ja sateenkaariperheaiheisia videoita!

Myös sateenkaariperhejärjestöjen kattojärjestö Nelfa löytyy Facebookista. 'Tykkää' meistä niin saat ajantasaista tietoa helposti uutisvirtaasi.

Tykkää Sateenkaariperheistä>>
Tykkää Nelfasta>>

Tapahtumakalenteri

Sateenkaariperheet ry:n ajantasaisen tapahtumakalenterin löydät nettisivuilta tai tästä linkistä >>

Sateenkaariperheiden neuvontapalvelu

Pohdituttaako perheenperustaminen? Onko haasteita viranomaistahojen, palvelujen tai suvun kanssa? Kuinka toimii KELA ja hedelmöityshoitoklinikat? Kuinka lakeja tulkitaan? Mietityttääkö jokin asia arjessa, perhe-elämässä tai lasten asioissa?

PUHELIN

Neuvontaa saa numerosta 050-321 0048 kaksi kertaa viikossa soittoaikoina, jotka ovat

tiistaisin kello 12-13
torstaisin kello  9-10

SÄHKÖPOSTI

Kysymyksiä voi lähettää myös sähköpostitse info@staankaariperheet.fi. Sähköposteihin vastataan yleensä kahden arkipäivän kuluessa.

CHAT

Neuvontapalveluihin kuuluu myös kuukausittainen ´kysy sateenkaariperheasiantuntijalta -chat´. Reaaliajassa toimiva chat löytyy Väestöliiton Perheaikaa-sivustolta www.perheaikaa.fi. Chatiin voi tulla keskustelemaan ja esittämään kysymyksiään. Chatti on yleensä kuun ensimmäisenä maanantainai, paitsi joulukuussa toinen maanantai, kello 12-13.30. Tulevat chattiajat 4.11, 9.12, 13.1, 3.2, 10.3, 7.4, 5.5 ja 2.6.

Chatissa kirjoittaessa kannattaa huomioida, että  muut chatissa olijat näkevät keskustelun. Muuten neuvontapalvelu on luottamuksellista eikä kysymyksiä tai muita tietoja rekisteröidä millään tavalla.

Paikalliset tapaamiset ja tapahtumat

UUTTA:
Kekri-juhla ja Pop Up -perhetapaaminen Helsingissä
TransHelsinki -viikko täynnä perheohjelmaa
Tampereella askarrellaan
Turussa keskustellaan sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta

Helsinki: helsinki@sateenkaariperheet.fi
Joensuu: info@sateenkaariperheet.fi
Jyväskylä: jyvaskyla@sateenkaariperheet.fi
Kuopio: info@sateenkaariperheet.fi
Lahti
: info@sateenkaariperheet.fi
Lappeenranta: info@sateenkaariperheet.fi
Mikkeli: mikkeli@sateenkaariperheet.fi
Oulu: oulu@sateenkaariperheet.fi
Pori: info@sateenkaariperheet.fi
Rovaniemi: rovaniemi@sateenkaariperheet.fi
Tampere: tampere@sateenkaariperheet.fi
Turku: turku@sateenkaariperheet.fi

HELSINKI

Paikallistiimi: Hanna, Kirsi, Anu, Minna ja Johanna,  helsinki@sateenkaariperheet.fi


PERHETAPAAMISET

Perhetapaamiset ovat suunnattu kaikille perheille vanhempien lukumäärästä tai parisuhdekuvioista riippumatta. Olipa lapsellasi yksi tai seitsemän vanhempaa, olitpa eronnut, sinkku, poly, ydinperheessä elävä, vasta lapsista haaveileva tai lapsikatraan vanhempi, tule mukaan viettämään mukavaa aikaa tai vähintään juomaan kupponen teetä tai kahvia.

Pääkaupunkiseudun tapaamiset järjestetään tulevaisuudessa etupäässä Sateenkaariperheiden toimistolla, Kotolassa, Yrjönkatu 29 A 1, 00100 Hki. Mutta myös retkiä tehdään. Tänä syksynä kokeillaan vaihtaa sekä aikaa, että viikonpäivää, jotta mahdollisimman monella olisi aikataulujen puolesta joskus mahdollisuus päästä mukaan.



La 2.11. kello 15-18 koko perheen Kekri-juhla Kotolassa
Kammotukset ulos kaapeista ja naamiaisasussa juhlimaan kummajaisjuhlaa muiden perheiden kanssa. Näissä juhlissa kohtaavat vanhan perinteen ja nykyajan trendit.

Voit itse päättää tuoko nyyttäripöytään sadonkorjuu- vai kauhuteemaista syötävää.  Harjoittelija on valmistellut askartelupisteitä kekripukkinaamarin väsäämisestä himmeleiden ja sukupuun tekoon. Yksi huoneista on sisustettu esi-isien hautakammioksi, muut tilat toimivat normaalivalaistuksella. Myös muuta jännää toimintaa on kehitelty, tule paikanpäälle katsomaan.

Juhla on normaalia perhetapaamista työläämpi järjestettävä, joten kaikenlainen järjestelyapu juhlan aikana on tarpeen. Kysy tiimin jäseneltä Anulta miten sinä voisit edesauttaa juhlan sujumista tai jälkien korjaamista. Yhdessä tekeminen voi olla hauskaa.


Su 17.11. klo 15-18 Perhetapaaminen Leikkipuisto Strömberg, Strömberginpolku 5 (Pitäjänmäki).
Tapaaminen on puiston vanhemmassa rakennuksessa, jossa on myös keittiö käytettävissä. Piha-alueen kunnostus on tuolloin juuri päättynyt, joten leikki-ikäiset pääsevät testailemaan juuri avattua puistoa.

Tämän tapaamisen järjestävät ensimmäinen pop up -tapaamishaasteeseen tarttunut perhe.
Nyyttäripöytä.

Pe 6.12. kello 15-18  on suunnitteilla Sateenkaariperheiden Itsepäisyysjuhla Kotolassa

Juhlavaa meininkiä koko perheelle. Näissä juhlissa booli on alkoholiton.
Toteutuu, jos löytyy riittävästi tekijöitä. Saa ilmoittautua apujoukoiksi paikallistiimin sähköpostiin.

ARKITAPAAMISET

Vauva- ja leikki-ikästen perheiden kovasti suosimat arkitapaamiset jatkuvat Kotolassa. Arkitapaamisiin ovat tervetulleita kaikenikäiset aikuiset ja lapsen, vaikka ajankohdasta johtuen tapaamiset kiinnostavat varmasti eniten kotivanhempia. Välillä tapaamisissa on alustaja tai teema, mutta aina on aikaa vapaalle juttelulle ja leikille. Toimistolta löytyy leluja ja siellä on myös mahdollista lämmittää ruokaa lapsille. Yhdistys tarjoaa teetä, kahvia, mehua ja keksejä. Mukanaan voi tuoda muita syötäviä nyyttärihengessä.

Tapaamisaika on aina kello 10-12
Syksyn tapaamiset:  12.11., 26.11, 10.12.


Marras- ja joulukuun tapaamisille ei ole vielä päätetty mitään erillisä aiheita. Kannattaa seurata facebook -sivuja. mm. taaperoille sopiva museovierailu metsänäyttelyyn on suunnitteilla.

POP UP -TAPAAMISIA PUISTOISSA YM.
Alkuyksyn tapaamisissa heräsi esiin idea, että perhetapaamisia voisi järjestää vaihdellen eri leikkipuistoissa,, retkikohteissa tai missän vaan. Järjestäjänä voisi toimia kunkin alueen sateenkaariperheet. Yhden tapaamisen järjestäminen ei ole kauhean suuri vaiva, mutta tuottaisi iloa monelle ja perheistä olisi hauskaa käydä tutustumassa uusiin puistoihin. Uusia ihmisiä ehkä innostuisi mukaan tapaamiseen, kun sellainen järjestetään omilla kotikulmilla. Paikallistiimi haastaan jokaisen perheen varaamaan yksin tai tuttujen perheiden kanssa yhden tapaamiskerran. Paikallistiimiltä saa kaiken tarvittavan tuen ja avun tapaamisen järjestämiseen.

Tapaamisen voi järjestää myös ulkona (esim. leikkipuistossa), jolloin riittää, että ilmoittaa tapaamispaikan ja -ajan järjestösihteerille ja pääkaupunkiseudun paikallistiimille. Ulkotapaaminen puistossa voi tapahtua vaikka arki-iltapäivänä, tai voit kutsua muut perheet mukaan museo- tai teatteriretkelle tai vaikkapa sisäleikkipuistoon.

Ohjeistus siitä, kuinka varataan oman lähialueen leikki- tai asukaspuisto sateenkaariperhetapaamista varten.  Mieti muutama vaihtoehtoinen päivämäärä, jolloin voisit emännöidä/isännöidä perhetapaamisen. Mene oman puistosi henkilökunnan juttusille ja kerro, että puistossa haluttaisiin järjestää perhekahvilatyyppinen tapaaminen alueen sateenkaareville perheille. Kerro toimivasi tapaamisen yhteys-/vastuuhenkilönä ja Sateenkaariperheet ry:n edustajana. Yhdistyksellämme on sopimus Helsingin kaupungin sosiaalivirastolta, että saamme käyttää tapaamisiimme ilmaiseksi heidän hallinnoimia puistojaan. Sopikaa päivämäärä ja kellonaika. Yleensä puistotapaamiset ovat olleen kello 15-19, mutta ne voivat olla ihan mihin aikaan järjestäjille parhaiten vain sopii. Ilmoita järjestösihteerille ja pääkaupunkiseudun paikallistiimille suunnitelmasi. Yhdistys kustantaa teet, kahvit ja mehut.  Tapaamisessa voi olla teemaa tai jotakin tekemistä, tai vain vapaata olemista ja juttelua, aivan kuten järjestäjä haluaa. Jos on into järjestää jotakin, josta syntyy kuluja, on sekin mahdollista, kunhan vain sovit asiasta järjestösihteerin kanssa.

ALKUTAIPALE-RYHMÄ
Yhteydenotot ja kyselyt: alkutaipale.helsinki@sateenkaariperheet.fi

Marraskuun kokoontuminen to 14.11. kello 18-20
Alkutaipale-ryhmä on tarkoitettu sateenkaariperheestä haaveileville, perhettä suunnittelelville tai perheen jo perustaneille. Juttelemme yhteisistä asioista ja tutustumme toisiimme, teemme retkiä ja piknikejä. Kokoonnumme yleensä Kotolassa. Olet tervetullut mukaan olit/tte sitten aivan alkutaipaleella perhesuunnitelmissasi/nne tai jo pidemmälle ehtinyt/neet. Ryhmä on avoin, eli voit osallistua tapaamisiin milloin haluat.

LUOMUISÄT JA -ÄIDIT


Ryhmä miehille ja naisille, jotka ovat saaneet lapsia heteroliitossa, ja jotka ovat eronneet tai harkitsevat sitä homo-/bi-identiteetin löytymisen myötä tai elävät yhä heteroliitossa, mutta ovat tai haluaisivat olla myös samasukupuolisessa suhteessa samaan aikaan. Ryhmässä jaetaan kokemuksia ratkaisevasta elämänmuutoksesta, sen harkitsemisesta, erilaisista suhteista (ex)puolisoihin, lastenkasvatuksesta ja ulostulosta sekä saadaan ideoita ja vertaistukea uuteen, erilaiseen vanhemmuuteen homo-/bi-miehenä tai -naisena.

Loppuvuoden kokoontumiset: ti 19.11. ja ti 10.12  kello 17.30-19.30
Ryhmä kokoontuu Sateenkaariperheiden toimistolla Kotolassa, Yrjönkatu 29 A, Pirtti-tila.

PERHETAPAAMINEN PERHEILLE, JOISSA SUKUPUOLEN MONINAISUUSTTA
Su 24.11 kello 11-13 Sateenkaariperheiden toimistolla Kotolassa, Yrjönkatu 29 A. Ohjattua tekemistä lapsille. Kahvittelua, juttelua, tutustumista, olemista sekä muuta vapaamuotoista ja osallistujalähtöistä tekemistä.

MITEN LAPSIA TEHDÄÄN PERHEISSÄ, JOISSA ON SUKUPUOLEN MONINAISUUTTA?
Su 24.11 kello 13-15 Sukupuoleltaan moninaisten oma lapsentekotilaisuus. Onko lapsi haaveissa? Tule kuulemaan mahdollisuuksista ja jakamaan kokemuksia aiheesta. Tilaisuus on Kotolassa, Yrjönkatu 29 A.

INTOA OLLA JÄRJESTÄMÄSSÄ TOIMINTAA TAI VAIKUTTAMASSA SIIHEN?

Pääkapunkiseudun paikallistiimiin mahtuu vielä muutama innokas jäsen. Tiimiläisenä sinun on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaista toimintaa pääkaupunkiseudulla järjestetään. Eikä ideoita tarvitse toteuttaa yksin! Erityisen toivottavaa olisi löytää tiimiin kotivanhempia, jotka pystyisivät välillä perhetapaamista edeltävänä perjantaina hakemaan tapaamispaikan avaimen leikkipuisto Linjasta, ja palauttamaan sen maanantaina. Tiimiläisten tärkeimpänä tehtävänä on organisoida tapaamisia, retkiä ym. Apua toteutukseen saadaan mm. sosiaali- ja terveysalan opiskelijoilta. Useimmiten tiimiläisten eri tarvitse tehdä sen ihmeemmin tapahtuman eteen kuin päättää esim. retkikohde ja -aika, ja tehdä asiasta muutaman virkkeen mainos. Osa tiimiläisistä vastaa perhetapaamisten ovien avaamisesta, kahvin keitosta yms., mutta niin, että jokaista tapaamista kohden ei tarvitse jokaisen varautua vastuutehtäviin tai edes läsnäoloon. Yhdistys tukee taloudellisesti retkiä ja maksaa mahdollisten ohjaajien palkkiot. Tiimiläisenä tutustut helposti paikkakuntasi muihin perheellisiin ja pääset tekemään hauskoja asioita. Kysy lisää ja ilmoita kiinnostuksestasi paikallistiimille.

Pääkaupunkiseudun oma facebook-ryhmä
Pääkapunkiseudun sateenkaariperheillä on oma suljettu facebook-ryhmä, "Pääkaupunkiseudun Sateenkaariperheet". Ryhmän jäsenyys ja sinne kirjoittelut eivät näy kenellekään muulle kuin ryhmän jäsenille. Ryhmään pääsee vain sen ylläpitäjien tai jo jäsenenä olevien lisäämänä. Ryhmässä tiedotetaan pääkapunkiseudun tapahtumista, haastattelupyynnöistä ja muusta ajankohtaisesta. Siellä voi kuka tahansa kuulutella seuraa vaikkapa uimarannalle tai museoretkelle. Myös kaikenlainen sateenkaariperheellisyyteen liittyvä keskustelu on sallittua. Jos haluat liittyä ryhmään kysy fb-kavereiltasi ovatko he jo ryhmän jäseniä, ja voisivatko lisätä sinut. Tai pyydä toiminnanjohtaja Juha Jämsää,  järjestösihteeri Kaisa Niittystä tai hallituksen jäsen Tanja Rintalaa ystäväksesi ja liittämään sinut ryhmään. Jo ryhmään kuuluvat, liittäkää kavereitanne ryhmään, jotta mahdollisimman moni pääsisi osalliseksi ryhmän annista.

JOENSUU

Paikallistiimi: info@sateenkaariperheet.fi

Joensuussa etsitään uutta tapaamisten koollekutsujaa. Jos olet kiinnostunut osallistumaan vapaamuotoiseen seurusteluun ja toimintaan, ota yhteyttä.

JYVÄSKYLÄ

Paikallistiimi: Heljä Siitari, jyvaskyla@sateenkaariperheet.fi

Jyväskylässä jatkuu sählyvuoro kerran viikossa sunnuntai-iltaisin  kello 17-18 Cygnaeuksen koululla, Voionmaankatu 18 (sisään Keskikadun puolelta). Tarkoituksena pelata sählyn lisäksi muitakin pelejä, mihin löydetään pelivälineitä. 

Kuukausitapaamiset syksyn osalta tauolla, niitä jatketaan vuodenvaihteen jälkeen.

KUOPIO

Kuopioon on kaksi aktiivista perhettä käynnistämässä uudelleen säännöllisempää toimintaa. Jos olet kiinnostunut olemaan mukana, ota yhteyttä heihin info@sateenkaariperheet.fi

KYMENLAAKSO / KOTKA

Kymenlaaksoon on ainakin yksi perhe valmiina järjestämään toimintaa.. Jos olet kiinnostunut olemaan mukana käynnistämässä sitä, ota yhteyttä järjestösihteeriin.

MIKKELI

Yhteyshenkilö: Iina Särkkä, 050 531 1171, mikkeli@sateenkaariperheet.fi
Mikkelissä tavataan perheiden kotona. Lisätietoa yhdyshenkilöltä.

OULU

Paikallistiimi: Suvi ja Jenni, oulu@sateenkaariperheet.fi

Oulussa tavataan joka kuukauden ensimmäinen sunnuntai klo 14.30-17 keskustan Avoimella päiväkodilla osoitteessa Uusikatu 27.
Syksyn tapaamiset ovat 3.11.  ja 1.12.
Lisätietoja ja postituslisalle liittymisilmoitukset: oulu@sateenkaariperheet.fi

PORI

 Porin perhetoiminnasta voit kysellä osoitteesta sateenkaariperheet@100seta.fi.

ROVANIEMI

Paikallistiimi: Riikka, rovaniemi@sateenkaariperheet.fi

Rovaniemellä tavataan perheiden kotona. Kyselyt paikallistiimille.Tervetuloa mukaan kaikki asiasta kiinnostuneet! Tarjoilut nyyttäriperiaatteella.

TAMPERE

Paikallistiimi: Marjut ja Sini, tampere@sateenkaariperheet.fi



Marraskuun tapaaminen jouluisten askarteluiden merkeissä Nokialla 17.11 klo 15.00. Ilmoittaudu sähköpostilla tai facebookissa 14.11 mennessä, tarkempi osoite paluupostina. Syömiset nyyttärimeiningillä, ei mitään suurimuotoista.

Joulukuussa vietetään koko perheen pikkujouluja Virelässä 15.12 klo 15-17
.
Varaathan omalle lapsellesi pikkujoulupaketin (max.10 €).
Joulupukki tai tonttu jakaa lahjat lapsille. Joululauluja ja temppurataa, kaikenikäiset lapset mahtuvat samaan tilaan.
Tervetuloa niin uudet kuin vanhatkin perheet!


TURKU

Paikallistiimi: Minna, Marjukka, Juha ja Anu, turku@sateenkaariperheet.fi

Tiistaina 5.11. klo 18-20 järjestetään keskustelutilaisuus aikuisille aiheesta lasten sukupuolisensitiivinen kasvatus. Keskustelua on vetämässä yhdistyksen koulutussuunnittelija Tiia Aarnipuu. Keskustelu pidetään MLL:n perhekahvila Marakatissa (Perhetalo Heideken, Sepänkatu 3, Turku, sisäänkäynti sisäpihan puolelta, ovikello). Aikuisille on tarjolla kahvia ja pullaa.
Keskustelun ajaksi on järjestetty lastenhoito sitä tarvitseville, mutta ilmoittautumisaika siihen on jäsenkirjeen ilmestyessä jo mennyt umpeen. Mahdollisia jäljelläolevia lastenhoitopaikkoja voi kysellä: turku@sateenkaariperheet.fi. Itse keskusteluun ei tarvitse ilmoittautua ennakolta, tervetuloa!

Tämän vuoden viimeinen tapaaminen on avoin koko perheen tapaaminen, joka pidetään sunnuntaina 17.11. klo 16.30-19 Turun Seikkailupuiston Seikkailutalossa. Tervetuloa tapaamaan toisia perheitä ja sellaiseksi haluavia, sekä vaihtamaan kokemuksia. Lapsille tarjolla on leikkiseuraa.
Tuo jotain pientä purtavaa nyyttäripöytään. Tervetuloa!

Seikkailutalossa käytössämme on oleskelugalleria kahvitteluun ja iso huone, jossa on enemmän tilaa touhuta. Talosta löytyy leluja, mikro, hoitopöytä, pottia yms. tarvittavaa. Tuo mukanasi jotain pientä purtavaa nyyttäripöytään. Kysy halutessasi lisätietoja: turku@sateenkaariperheet.fi tai ilmesty paikan päälle!

Turun seudun sateenkaariperheillä on tiedottamista varten sähköpostilista, johon voi ilmoittautua mukaan ilmoittamalla sähköpostiosoitteensa: turku@sateenkaariperheet.fi.

Olemme myös facebookissa: Tiedotukseen painottuva sivusto löytyy täältä >> Lisäksi Turun seudun sateenkaariperheille on perustettu suljettu facebook-ryhmä, jossa myös voi keskustella toiminnasta  ja muista sateenkaariperheasioista luottamuksellisemmin.  Ryhmään pääsee laittamalla pyynnön ylläpitäjälle täällä >>

Sateenkaariperheet ry
Yrjönkatu 29 A 1, 00100 Helsinki

www.sateenkaariperheet.fi

Toiminnanjohtaja (lomalla 30.9.-1.11.2013)
Juha Jämsä
juha.jamsa@sateenkaariperheet.fi
044 997 1956

Järjestösihteeri
Kaisa Niittynen
kaisa.niittynen@sateenkaariperheet.fi
050 321 7976

Koulutussuunnittelija
Tiia Aarnipuu
tiia.aarnipuu@sateenkaariperheet.fi
050 410 6772

Puheenjohtaja
Emmi Pihlajaniemi
puheenjohtaja@sateenkaariperheet.fi
050 513 7765

Kaikkien perheiden Suomi -hanke

Projektipäällikkö
Anna Moring
anna.moring@monimuotoisetperheet.fi
050 375 0832

Suunnittelija
Jenni Kerppola-Pesu
jenni.kerppola-pesu@monimuotoisetperheet.fi
050 375 0831

Neuvontapalvelu
Puhelimitse 050 321 0048 tiistaisin kello 12-13 ja torstaisin kello  9-10
sekä sähköpostitse info@sateenkaariperheet.fi. Sähköposteihin pyritään vastaamaan kahden arkipäivän kuluessa. Katso myös neuvonta-chat ajat muualta tästä kirjeessä.

info@sateenkaariperheet.fi
Yleisestä info-osoitteesta voit kysellä meiltä mm. tapaamisista, koulutuksesta, tilata materiaalia tai kysyä neuvoa tai apua ongelmatilanteissa.

jasenet@sateenkaariperheet.fi
Jos sinulla on mitä tahansa jäsenyyteen liittyviä kysymyksiä, voit lähettää postia tähän osoitteeseen. Ilmoita tähän myös mahdolliset muuttuneet jäsentietosi (esim. uusi osoite, muutokset perheessä tms.) niin päivitämme tietosi. Jos et ole vielä jäsen ja haluat liittyä, voit tehdä sen Liittyminen jäseneksi -sivulla josta löydät myös lisätietoa jäsenasioihin liittyen.

webmaster@sateenkaariperheet.fi
Jos sinulla on jotakin yhdistyksen www-sivuihin liittyviä kysymyksiä, palautetta tai kommentteja, voit lähettää ne osoitteeseen webmaster@sateenkaariperheet.fi

Hallitus
Sateenkaariperheet ry:n hallitus vuonna 2013.

Emmi Pihlajaniemi / puheenjohtaja
Joanna Marjanen / varapuheenjohtaja
Sari Makkonen
Paula Myöhänen
Liisa Rytkönen-Kontturi
Tanja Rintala
Anu Pellinen
Hanna Wahlsten / varajäsen
Jenni Häivälä / varajäsen

Lähetä vastauksesi kirjeessä mahdollisesti oleviin kysymyksiin alla olevalla painikkeella

1/1