Uutiskirje huhtikuu 2017

Kansainvälinen sateenkaariperhepäivä 

Toukokuun ensimmäisenä sunnuntaina vietetään kuudetta kertaa kansainvälistä sateenkaariperhepäivää (IFED). Tänä vuonna Homo- ja transfobian vastaisen päivän (IDAHOT) teemana ovat myös perheet. Sateenkaariperheille mukavia tilaisuuksia ja perheiden näkyvyyttä lisäävää toimintaa tapahtuu ympäri maailman 7.-17.5. Suomessa tapahtumia on luvassa ainakin Helsingissä, Kymenlaaksossa, Porissa, Tampereelle, Tammelassa ja Turussa.

Hämeenlinnan seudulla koululaisperheiden retki

Vihdoinkin tapahtuu jotain Kanta-Hämen alueella!
Pääkaupunkiseudun koululaisperheet tekevät retken Tammelan Ruostejärven kauniisiin maisemiin, ja toivottavat tervetulleiksi kaikki Hämeen seudun sateenkaariperheet.
Retken aikana kävellään mm. pitkospuita pitkin, hurruutellaan ihmisvoimalla toimivalla lossilla, etsitän muutama geokätkö, grillataan ja leikitään nuotion ympärillä. Viileää kevätvettä pelkäämättömien on mahdollisuus myös pulahtaa kirkkaseen veteen uimaan. Kävelyä kertyy arvioilta noin 5km. Sateenkaariperheet ry tarjoaa makkaraa, salaattia ja halloumia. Mahdolliset muut grillattavat ja juomapullot/pillimehut tuovat osallistujat itse. Tapaaminen su 7.5. klo 12 Eerikkilän urheiluopiston sisäänkäynnin edustalla, Urheiluopistontie 138, 31370 Eerikkilä, kunta: Tammela.
Mukaan voi tulla koko perheen voimin lasten iästä riippumatta, ja aikuiset ovat tervetulleita myös ilman perhettä. Koirat myös mukaan!
Ilmoittautumisia ja kyytikyselyjä toivotaan osoitteeseen info@roomescaperunningrabbit.fi

Helsingissä sirkusjuhla

Helsingin paikallistiimi järjestää 7.5.2017 klo 15-17 Sateenkaariperheiden toimitilassa Kurvissa sirkusteemaiset juhlat kansainvälisen sateenkaaripäivän kunniaksi! Klovni Lilli Pii esiintyy klo 15.30 ja esityksen jälkeen hän tekee kasvomaalauksia. Popcornkone on käytössä koko juhlan ajan! Tule kakkukahveille tai mehulle ja tuo myös mukanasi pientä naposteltavaa yhteiseen pöytään! Luvassa myös leikkiä, yllätyksiä ja mukavaa yhdessäoloa! Kaikki sateenkaariperheet ja sateenkaariperheellisyydestä haaveilevat ystävineen ovat tervetulleita juhlimaan!

Pk-seudun koululaiset lähtevät Tammelan Ruostejärvelle

Pk-seudun koululaiset järjestävät retken Kanta-Hämeen Tammelassa sijaitsevan Ruostejärven virkistysalueelle. Alue on tunnettu kauniista maisemistaan, monipuolisesta luonnostaan ja upeista rannoistaan. Retken aikana kävellään mm. pitkospuita pitkin, hurruutellaan ihmisvoimalla toimivalla lossilla, etsitän muutama geokätkö, grillataan ja leikitään nuotion ympärillä. Viileää kevätvettä pelkäämättömien on mahdollisuus myös pulahtaa kirkkaseen veteen uimaan. Kävelyä kertyy arvioilta noin 5km.

Sateenkaariperheet ry tarjoaa makkaraa, salaattia ja halloumia.  Mahdolliset muut grillattavat ja juomapullot/pillimehut tuovat osallistujat itse.

Tapaaminen su 7.5. klo 12 Eerikkilän urheiluopiston sisäänkäynnin edustalla, Urheiluopistontie 138, 31370 Eerikkilä,kunta: Tammela.

Mukaan voi tulla koko perheen voimin lasten iästä riippumatta, ja aikuiset ovat tervetulleita myös ilman perhettä. Koirat myös mukaan! Ilmoittautumisia ja kyytikyselyjä toivotaan
osoitteeseen info@roomescaperunningrabbit.fi

Kymenlaaksossa luontoretki

Kymenlaakson sateenkaariperheet järjestää kansainvälisenä sateenkaariperhepäivänä su 7.5. luontoretken Valkmusan kansallispuistoon. Lähtö klo 10.30. Hyvällä säällä retki suuntautuu puiston länsiosan lintutornille (Simonsaari) mutta huonolla säällä itäosan päivätuvalle (Moronvuori). Reitit ovat pituudeltaan 2,5 km ja 4 km ja ne ovat molemmat helppokulkuisia. Tarkempaa tietoa Kymenlaakson sateenkaariperheiden Facebook-sivulta ja kymenlaakso@sateenkaariperheet.fi​

Porissa liikennepuistoon

Porissa tehdään retki Reposaaren linnakepuistoon. Kokoontuminen puiston parkkipaikalla su 7.5. klo 14. Ohjelmassa on yhteistä ulkoilua ja jossain kohtaa etsitään sopivan paikan piknikille, joka toteutetaan nyyttäriperiaatteella. Lisätietoja Porin sateenkaariperheiden Facebook-sivuilta ja pori@sateenkaariperheet.fi

Tampereella puistojuhla

Kansainvälistä Sateenkaariperhepäivää Sorsapuistossa su 7.5. klo 15-17. Keinutaan, lasketaan mäkeä, leikitään ja  pelataan palloa yhdessä. Yhdistys tarjoaa muurikkalätyt mehun kera. Aurinkoinen sää tilattu.
Lisätietoja, tampere@sateenkaariperheet.fi

Turussa ohjelmantäyteinen juhlapäivä

Turussa vietetään Kansainvälisen sateenkaariperhepäivän juhlaa sunnuntaina 7.5. klo 15-17.Osoitteessa Happy House, Ursininkatu 11.  Luvassa on kahvittelua ja herkuttelua, tarjolla on mm. vegaanista sateenkaaritäytekakkua. Askartelupisteessä on mahdollisuus sateenkaariaiheisten t-paitojen värittämiseen kangasväreillä. Jokainen tuo omat paitansa mukanaan, yhdistys tarjoaa värit.  Juhlana aikana rentoudutaan puolen tunnin ajan Saila Anttilan ohjaamassa rumpumeditaatiossa. Oman istuinalustan tai joogamaton tuominen on suositeltavaa. Voit tuoda mukanasi myös oman rummun tai muun rytmisen soittopelin, joka ei häiritse muiden keskittymistä. Perheen pienimmät voivat siirtyä omaan tahtiin piirtämään näkemäänsä, ja lopuksi kaikki kerääntyvät yhteen jakamaan kokemuksiaan. 
Lisätietoja: turku@sateenkaariperheet.fi

Vuoden 2017 jäsenmaksut on lähetetty! Lämmin kiitos jo jäsenmaksun maksaneille!

Jäsenyytesi on meille tärkeää!
Teet mahdolliseksi yhdistyksen monipuolisen vaikuttamis-, edunvalvonta- ja kehittämistyön.
Tuet vertaistoimintaa.
Olet mukana rakentamassa kaikki perhemuodot huomioon ottavaa Suomea.

Saat tukea ja opastusta perhe- ja elämäntilannekysymyksiin. 

Mitä suurempi on jäsenmäärä, sitä paremmat mahdollisuudet on saada riittävä määrä työntekijöitä. Ja mitä enemmän työntekijöitä, sitä paremmin saadaan kaikki tarpeellinen tehtyä.
Saat jäsenetuja eri toimijoilta.
Jäsenmäärä vaikuttaa myös siihen kuinka vakuuttavana järjestöä pidetään.
Olethan siis muistanut maksaa jäsenmaksusi ja varmistanut jäsenetusi!

Jäsenetuja v. 2017

 Kalevan Kello
- 20 % alennus kaikista normaalihintaisista tuotteistamme.
- Myymälä Tampereen ydinkeskustassa, tuotteet postilla ympäri Suomen
- Korubrändejämme: Efva Attling, Kalevala Koru, Lapponia, Lumoava, Kohinoot, Sandberg…
- Kellobrändejämme: Longines, Eterna, Certina, Festina, Paul Hewitt,
Rotary, Slow…   
- Tuomiokirkonkatu 17, 33100 Tampere. puh:03 214 6985, kalevankello@kalevankello.fio    www.kalevankello.fi, facebook: Kalevan Kello, Instagram: kalevankello-    

Optikkoliike Silmälasistudio   
- 15% alennus silmälaseista (ei koske KraaKraa-kehyksiä eikä mittatilauskehyksiä)
- Mallistot koostuvat pienten kotimaisten ja eurooppalaisten valmistajien kehyksistä kaikissa sateenkaaren väreissä.
- Linsseissä suositaan kotimaisia valmistajia.
- Linssitys asiakkaan omaan tai entiseen kehykseen.
- Nopea toimitus, 1-teholasien toimitus 1-3 päivää

- Fredikinkatu 39, 00120 Helsinki
- Lisätiedot: www.silmalasistudio.fi, facebook: silmälasistudio  
 

Erotiikkavälinekauppa Libido    

- 10% alennus kaikista tuotteista verkkokaupassa
- alennuskoodi lähetetään jäsenkortin mukana
- www.libido.fi


Elämyspelihuone Room Escape Running Rabbit,
- 20% alennus peleistä ja lahjakorteista

- Tunnin mittaisessa livepeliseikkaulussa osallistujat selvittävät lukitussa huoneessa monenmoisia arvoituksia ja tehtäviä tavoitteenaan löytää lopulta ulospääsy huoneesta. -Pakohuonepelaaminen on mainio tapa viettää aikaa, pistää älynystyrät toimintaan ja ryhmätyötaidot testaukseen. 
- Ei vaadi minkäänlaista tietämystä tai kiinnostusta video- tai tietokonepeleihin.
- Sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille kouluikäisestä ylöspäin.
- Sijaitsee Helsingin Herttoniemessä, Sahaajankatu 49
- Varaukset 045-270 6728 tai varauskalenterista http://runningrabbit.simplybook.me/    


EasyFit Herttoniemi -kuntosali
- Jäsenkortilla aloitusmaksu 0e (norm. 29,90), treenaat 29,90e/kk.
- Auki kello 05-23
- Tyylikäs, laadukas ja monipuolinen kuntosali.
- Ohjattuja tunteja ja mahdollisuus virtuaalijumppiin/zumbaan/joogaan ym. juuri itselleen sopivana ajankohtana.
- www.easyfit.fi/helsinki-herttoniemi
- Mekaanikonkatu 15 B. Lähellä Siilitien metroasemaa, Hki.


Sin City   
-10% alennus kaikista normaalihintaisista tuotteista

Keskustan eläinkauppa
- 5% alennus ostoksista jäsenkorttia näyttämällä
- Kalevankatu 14, Helsinki

Mummolaakson tapahtumat    

- Sisäänpääsy alennettuun hintaan ( alennus yleensä noin 30%).


dtm night club
-
Jonon ohi kahden kaverin kanssa
- Lauantaina 2€ alennus sisäänpääsymaksusta
- Mannerheimintie 6B, Helsinki

Setan jäsenjärjestöjen bileet

- Sisäänpääsy alennettuun hintaan

Pridejen bileet
- Sisäänpääsy alennettuun hintaan


Vinokino-elokuvafestivaalit
-
Leffaliput alennettuun hintaan (yleensä alennus 25%)

Sateenkaariperheet ry 20 vuotta

Kukkuu! Joko olet kuullut juhlavuositoimikunnasta? Eli siitä jengistä, joka tulee järjestämään Vuoden (vuosisadan) Parhaat Bileet koko perheelle? Haluaisitko tulla mukaan?
Mikäli hyvä seura ja kaikenlainen ideointi/organisointi/muu yleinen järkkäily kiinnostaa, laita viestiä tai spostia juhlavuositoimikuntaan, anu.k.kantola@gmail.com
Kaikenlaiset tekijät ja suunnittelijat ovat tervetulleita. Jokaiselle löytyy varmasti mieleinen tehtävä hoidettavaksi, iso tai pieni - ihan sen mukaan, mitä juuri sinä haluat. Mitä enemmän väkeä, sitä parempi soppa!

Kesän leirejä

YHDEN VANHEMMAN SATEENKAARIPERHEIDEN PERHELEIRI
Kesäkuun alussa, pe 9.6.-su 11.6. järjestetään leiri yhden vanhemman sateenkaariperheille Sipoossa. Leirin järjestävät yhteistyössä Pienperheyhdistys ry ja Sateenkaariperheet ry. Leirillä on aikuisille päivittäin omaa ohjelmaa, jolloin lapsille on järjestetty lastenhoito. Aikuisten ohjelmassa painopiste on vertaistuessa ja muihin yhden vanhemman perheisiin tutustumisessa.  omavastuuhinta on 80€/perhe. Hintaan sisältyy majoittuminen sekä ruokailut (aamiainen, lounas, päivällinen, iltapala), lastenhoito ja ohjelma. Ilmoittaudu viimeistään 2.5. täällä

UUSPERHEIDEN LEIRI
Sateenkaariperheiden ihka ensimmäinen uusperheleiri on Turussa 21.-23.7.2017. Mukavaa yhdessäoloa koko perheelle. Aikuisten keskusteluja ohjaa perhesuhdekeskuksen tuore perhetyöntekijä Terhi Väisänen. Lisätietoja ja ilmoittautumiset täällä

0%