Taideterapeuttinen työpaja adoptoiduille Turussa la 21.9. klo 12.00-16.00
Tule mukaan kohtaamaan muita aikuisia adoptoituja ja etsimään uusia voimavaroja arkeesi luovien menetelmien äärellä.
"Aloitamme päivän tutustuen ja kuulostellen päivän toiveita, teemme rentoutuksen ja kuvataideterapeuttisen tehtävän, jonka puramme yhdessä keskustellen. Päivään sisältyy kahvitauko, tarjolla on kahvia, teetä ja pientä purtavaa. Aikaa on myös vapaalle jutustelulle ja tutustumiselle." -Hanna Rissanen, kuvataideopettaja, luokanopettaja, ratkaisukeskeinen kuvataideterapeutti sekä lyhytterapeutti ja pian valmistuva kuvataiteilija
Työpaja on suunnattu kaikille kansainvälisesti ja kotimaan adoptoiduille aikuisille. Työpaja on luottamuksellinen sekä vertaistuellinen, etkä tarvitse mitään aiempaa taiteellista osaamista osallistuaksesi. Ota mukaan avoin mieli ja lämpimät villasukat, sillä syyskuussa voi olla jo hieman kylmät lattiat vanhassa talossamme. Taidehuoneella on tarjolla myös villasukkia lainaan.
•••••
Tapahtuma järjestetään lauantaina 21.9.2024 klo 12.00–16.00 Taidehuone Hannassa (Kauppiaskatu 16, Turku). Osallistuminen on maksutonta ja työpajan jälkeen on mahdollista osallistua yhteiseen ja maksuttomaan ruokailuun läheisessä Baan Thai -ravintolassa.
Tapahtumassa tavattavissa myös Adoptioperheet ry:n vertaistoiminnan asiantuntija Elias Helminen.
•••••
Saat lomakkeen lähettämisen jälkeen heti vahvistuksen ilmoittautumisesta sähköpostiisi. Mikäli et saa vahvistusta, niin täytäthän lomakkeen uudestaan ja ole tarvittaessa yhteydessä työntekijään (yhteystiedot lomakkeen lopussa).
Tapahtumasta lähetetään myös sähköpostistse muistutus/ muistutuksia lähempänä ajankohtaa. Mikäli näyttää, että et pääsekään osallistumaan tapahtumaa, olethan yhteydessä pikimmiten. Merkitsethän myös tapahtuman esim. puhelimesi kalenteriin ylös!
Ilmoittautuminen pe 13.9. mennessä! Tapahtumaan on vielä pari paikkaa vapaana, joten ilmoittaudu ripeästi!